South Mountainin taistelu

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
South Mountainin taistelu
Osa Yhdysvaltain sisällissotaa
Foxin solan taistelu
Foxin solan taistelu
Päivämäärä:

14. syyskuuta 1862

Paikka:

South Mountainin ympäristö Marylandissa

Lopputulos:

Unioni sai South Mountainin haltuunsa

Osapuolet

Unionin lippu (1861-63) Unioni

Konfederaation lippu Konfederaatio

Komentajat

George B. McClellan

Robert E. Lee

Vahvuudet

28 000 miestä

18 000 miestä

Tappiot

2 325 (443 kuollutta, 1 807 haavoittunutta ja 75 kadonnutta)

2 685 (325 kuollutta, 1 560 haavoittunutta ja 800 kadonnutta)

South Mountainin taistelu (tunnetaan etelävaltioissa myös nimellä Boonsboro Gapin taistelu) oli South Mountainin ympäristössä Marylandissa 14. syyskuuta 1862 käyty Yhdysvaltain sisällissodan taistelu. Taistelussa George B. McClellanin johtamat Unionin joukot yrittivät valloittaa kolme South Mountainin solaa Konfederaation Robert E. Leen joukoilta.

Unionin kolmesta valtausyrityksestä vain yksi onnistui, mutta Konfederaatio päätti taistelun jälkeen vetäytyä vuorelta kokonaan. Asemien menettämisestä huolimatta taistelu ei kuitenkaan ollut Konfederaation joukoille suuri tappio, sillä parhaassa tapauksessa McClellan olisi voinut tuhota taistelussa koko Leen armeijan. Samalla Konfederaation joukot saivat aikaa valmistautua tulevaan Antietamin taisteluun.

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Foxin ja Turnerin solat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taistelu alkoi, kun Unionin kenraali Jacob D. Cox johti aamulla 14. syyskuuta 3 000 miehen vahvuisen armeijansa Konfederaation Samuel Garlandin johtamaa prikaatia vastaan Foxin solassa. Cox onnistui ajamaan Konfederaation joukot pois puolustusasemistaan, minkä lisäksi joukkoja johtanut Garland sai surmansa. Cox päätti kuitenkin jäädä odottamaan vahvistuksia ennen kuin jatkoi hyökkäystään pidemmälle. Unionin armeijan korkein kenraali George B. McClellan oli kuitenkin päättänyt olla puuttumatta alaistensa taistelun aikana tekemiin päätöksiin, minkä takia yksittäisiä yksiköitä johtaneet kenraalit saivat itse päättää vahvistusten lähettämisestä. Päätöksen seurauksena kenraali Jesse L. Reno hidasteli lähettäessään vahvistuksia Coxille ja itsenäistä hyökkäystä Turnerin solaan valmistellut kenraali Ambrose Burnside päätti puolestaan odottaa omia vahvistusjoukkojaan ennen hyökkäyksen aloittamista. Konfederaation kenraali James Longstreet ei sen sijaan viivytellyt vahvistusten lähettämisessä, minkä seurauksena se sai Unionin joukkojen jahkaillessa vahvistettua puolustustaan uusilla sotilailla.

Vahvistusten lopulta saavuttua Unionin joukot jatkoivat Foxin solan hyökkäystä, mutta eivät onnistuneet enää valloittamaan sitä kokonaan. Konfederaation kenraalien John Bell Hood ja D.H. Hill johtamat divisioonat aiheuttivat Unionin joukoille merkittäviä tappioita ja muun muassa kenraali Reno kaatui iltapäivän taisteluissa. Auringon laskiessa Foxin sola oli edelleen Konfederaation joukkojen hallussa.

Kenraali Burnside sai iltapäivällä omat vahvistuksensa ja hyökkäsi Turnerin solaa vastaan. Turnerin solan taistelun ratkaisivat Unionin eduksi lopulta omia divisioonia johtaneet kenraalit George Meade ja John P. Hatch, jotka aiheuttivat valtavat tappiot Konfederaation joukoille. Konfederaation kenraali James Longstreetin johtamat vahvistusjoukot pystyivät kuitenkin pidättelemään Unionin joukkoja niin pitkään, että nämä eivät pystyneet murtamaan Konfederaation puolustuslinjaa ennen pimeän tuloa. Vaikka kenraali Hatchin joukot lopulta saivatkin murrettua Konfederaation puolustuksen, eivät Unionin joukot pimeän vuoksi pystyneet enää valloittamaan solaa itselleen.

Cramptonin sola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unionin kenraali William B. Franklin johti 12 000 sotilaan vahvuisen armeijakunnan hyökkäykseen Cramptonin solassa samaan aikaan, kun Cox ja muut kenraalit taistelivat Foxin ja Turnerin solissa. Vaikka Franklinilla oli 12-kertainen miesylivoima solaa puolustaneita Konfederaation joukkoja vastaan, ei hän uskaltanut aloittaa hyökkäystä solaa vastaan. Lopulta noin kello 16 yksi Franklinin armeijakunnan divisioonien komentajista, kenraali Henry W. Slocum, määräsi oman divisioonan hyökkäämään solaa vastaan. Slocum onnistui kahdella hyökkäyksellä valloittamaan iltaan mennessä koko Cramptonin solan Unionille.

Lopputulos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka kolmesta solasta kaksi jäikin Konfederaation haltuun, katsoi Konfederaation kenraali Robert E. Lee parhaaksi vetäytyä lopuistakin asemista. Konfederaatio veti taistelua seuranneena yönä kaikki joukkonsa South Mountainilta.

Vaikka Unionin joukot saivatkin taistelun seurauksena South Mountainin haltuunsa, ei taistelu sujunut Unionin kannalta läheskään niin hyvin kuin se olisi voinut sujua. Unionin McClellan hukkasi viimeisen tilaisuutensa tuhota kenraali Leen armeija ja Konfederaation armeija sai aikaa valmistautua Antietamin taisteluun.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]