Sosiokulttuurinen innostaminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sosiokulttuurinen innostaminen on Ranskasta toisen maailmansodan jälkeen, vapaaehtoistyön pohjalta lähtenyt yhteiskunnan uudelleenrakentamiseen pyrkivä sosiaalipedagoginen toiminta.

Tarkoitus, tehtävä ja tavoitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiokulttuurinen innostaminen on ihmisten välistä vuorovaikutusta toisiin, esim. vapaa-ajantoiminnan järjestämiseen tähtäävä muoto. Toisille puolestaan sosialistava ja kasvattava pedagoginen työmuoto.

Innostamisen tarkoituksena on luoda yksilölle sosiaalisia verkostoja, esimerkiksi harrastustoiminnan kautta. Tarkoituksena on lisäksi herätellä erilaisia tunteita sekä avata innostettavan maailmankuvaa ja lisätä kiinnostuksen kohteita ympäristöstään. Lisäksi innostaminen tavoittelee ihmisten välistä kommunikaatiota lisäämällä antamaan tukea oppimiseen.

Siinä lisäksi halutaan opettaa yksilöä tekemään päätöksiä sekä olemaan dialogissa muiden ihmisten kanssa.[1]

Sosiokulttuurisen innostamisen muodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sosiokulttuurisella innostamisella on kolme muotoa: sosiaalinen, joka pyrkii esimerkiksi luomaan uusia ystävyyssuhteita, pedagoginen, joka pyrkii opettamaan uutta ja keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi sekä kulttuurinen, jonka tarkoitus on tuoda erilaisia mahdollisuuksia yhteiskunnastamme esille.[1]

Innostamisen elementit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tekeminen – ryhmän organisointi ja tavoitteisiin pyrkiminen
  • Osallistujat – toiminnan tekijät ja innostajat
  • Aika – milloin toimintaa tapahtuu
  • Instituutio – mikä toimintaa juridispoliittisesti ohjaa, esim. laki
  • Sosiaalinen suhde – suhteet ryhmän sisällä ja suhteessa ulkopuolisiin
  • Strategia – miten innostamisen tavoitteet saavutetaan
  • Filosofia – miten toimintaa toteutetaan

J-C Gillet'ä mukaillen.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kurki, L: Sosiokulttuurinen innostaminen Pro Humanum ry. Viitattu 27.1.2008.
  2. Kurki, L: Sosiokulttuurinen innostaminen, s. 73-76. Tampere: Vastapaino, 2000.