Sirohemi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sirohemin rakenne.

Sirohemi on raudan ja sirohydrokloriinin muodostama tetrapyrroleihin kuuluva kompleksiyhdiste. Sirohemi on rakenteeltaan läheistä sukua hemille ja se esiintyy välttämättömänä koentsyyminä bakteereissa, kasveissa ja sienissä sulfiittien ja nitriittien aineenvaihdunnassa.[1][2] Sirohemin kemiallinen kaava on C42H44FeN4O16, moolimassa 916,671 g/mol ja CAS-numero 52553-42-1.

Biosynteesi ja biologinen rooli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sirohemiä bakteerit, kasvit ja sienet muodostavat uroporfyrinogeeni III:sta. Ensimmäisessä vaiheessa kaksi uroporfyrinogeeni III:n pyrrolirenkaista metyloidaan, jolloin muodostuu dihydrosirohydrokloriini eli prekorriini-2. Tässä reaktiossa metyyliryhmän lähteenä on S-adenosyylimetioniini. Seuraavassa vaiheessa dihydrosirohydrokloriini hapetetaan entsyymin katalysoimana sirohydrokloriiniksi. Sirohemin biosynteesin viimeinen vaihe on sirohemiferrokelataasin katalysoima kompleksinmuodostuminen rautaionin ja sirohydrokloriinin välille.[2][3]

Sirohemi on olennaisena osana nitriittireduktaaseja ja sulfiittireduktaaseja. Nitriittireduktaasit pelkistävät nitriitit ammoniumioneiksi, joita eliöt voivat käyttää typen lähteenä ja sulfiittireduktaasit pelkistävät sulfiitit sulfideiksi, jotka toimivat rikin lähteenä eräissä aminohapposynteeseissä. Arkeissa ja eräissä hapettomissa olosuhteissa elävissä bakteereissa sulfiittireduktaasi on tärkeä osa solujen energiantuotantoa. Sirohemiryhmä on entsyymeissä sitoutuneena raudan ja rikin muodostamiin klustereihin.[1][2][3][4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Burkhard Fugmann, Susanne Lang-Fugmann, Wolfgang Steglich: RÖMPP Encyclopedia Natural Products. Georg Thieme Verlag, 2014. ISBN 9783131795519. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 8.1.2019). (englanniksi)
  2. a b c Martin Warren,Alison Smith: Tetrapyrroles, s. 343. Springer, 2009. ISBN 978-0-387-78517-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 8.1.2019). (englanniksi)
  3. a b Karl Kadish,Kevin M. Smith,Roger Guilard: The Porphyrin Handbook: With Applications to Chemistry, Physics, Materials Science, Engineering, Biology and Medicine, s. 112-115. World Scientific, 2012. ISBN 978-0123932228. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 8.1.2019). (englanniksi)
  4. Ivano Bertini, Astrid Sigel: Handbook on Metalloproteins, s. 391. CRC Press, 2001. ISBN 9780824705206. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 8.1.2019). (englanniksi)
  5. Bernhard Grimm, Robert J. Porra, Wolfhart Rüdiger, Hugo Scheer: Chlorophylls and Bacteriochlorophylls, s. 139. Springer, 2007. ISBN 978-1-4020-4515-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 8.1.2018). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]