Sinhalilainen kirjaimisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sinhalilainen kirjaimisto
Batticaloassa sijaitsevan museon nimikyltti tamiliksi, sinhaliksi (keskellä) ja englanniksi.
Batticaloassa sijaitsevan museon nimikyltti tamiliksi, sinhaliksi (keskellä) ja englanniksi.
Tyyppi abugida
Kielet sinhali
Kirjoitussuunta vasemmalta oikealle
ISO 15924 Sinh, 348[1]
Unicode-lohko 0D80–0DFF[2]

Sinhalilainen kirjaimisto[3] (sinhaliksi සිංහල අකුරු siṁhala akuru) on Sri Lankassa puhutun sinhalin kielen kirjoitusjärjestelmä. Se kehittyi brahmi-kirjoituksesta ja sen läheisimmät edeltäjät ovat grantha- ja kadamba-aakkostot.[4][5] Sinhalilaisia kirjaimia esiintyy varhaisimmassa muodossaan jo 200-luvulta eaa. peräisin olevissa kaiverruksissa.[4][6] Nykymuotoonsa kirjaimisto alkoi kehittyä 700-luvulta jaa. lähtien.[5] Kirjaimistoa on käytetty Sri Lankassa myös paalin ja sanskritin kirjoittamiseen.[4]

Kirjoitusjärjestelmän piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinhalilainen kirjaimisto on abugida, eli siinä vokaalit ja konsonantit on kaikki pakko merkitä, mutta vokaalit merkitään muokkaamalla konsonanttimerkkien ulkonäköä erilaisilla diakriiteillä, jotka voivat sijoittua visuaalisesti konsonanttimerkin eteen, päälle, alle, jälkeen tai yhtä aikaa sekä eteen että jälkeen/päälle. Sinhalilaisessa kirjaimistossa on myös pelkkiä vokaaliäänteitä merkitsevät kirjaimet, joita käytetään lähinnä sanan alussa.

Diakriititön konsonanttikirjain merkitsee konsonantin ja a:ksi translitteroitavan vokaalin jonoa, ja tämä vokaali ääntyy välillä /a/ ja välillä /ə/ varsin monimutkaisin säännöin. Jos taas halutaan kirjoittaa pelkkä konsonanttiäänne ilman vokaalia, se tehdään liittämällä konsonanttimerkkiin "vokaalinpoistaja" eli merkki ්.[7] Esimerkiksi diakriititön vokaalikirjain ල ääntyy tilanteesta riippuen joko /la/ tai /lə/, mutta ල:n ja ්:n yhdistelmä ල් ääntyy pelkkänä /l/-konsonanttina, ja /li/ puolestaan kirjoitetaan liittämällä ල-merkkiin ි, jolloin lopputulos on ලි.

Merkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla olevissa taulukoissa esitellään suurin osa sinhalilaisen kirjaimiston konsonanttimerkeistä. Sinhalissa on monille konsonanteille kaksi eri merkkiä. Taulukossa "aspiroiduiksi" merkittyjä äänteitä ei oikeasti aspiroida, ja retrofleksiset resonantit ණ (ṇa) ja ළ (ḷa) ääntyvät alveolaaristen vastineidensa tavoin. Kirjaimet ශ (śa) ja ෂ (ṣa) äännetään kumpikin /ʃ/-konsonanttina.[7]

luokka aspiroimaton
soinniton
aspiroitu soinnillinen aspiroitu
soinnillinen
nasaali prenasaalistunut
soinnill. klusiili
velaarit (ka) (kha) (ga) (gha) (ṅa) (n̆ga)
palataalit (ca) (cha) (ja) (jha) (ña)
retrofleksit (ṭa) (ṭha) (ḍa) (ḍha) (ṇa) (n̆ḍa)
dentaalit/alveolaarit (ta) (tha) (da) (dha) (na) (n̆da)
labiaalit (pa) (pha) (ba) (bha) (ma) (m̆ba)
kontinuantit (ya) (ra) (la) (va) (sa) (ha) (ḷa) (śa) (ṣa)

Seuraavassa esitellään monoftongeja merkitsevät vokaalikirjaimet sekä niitä vastaavat diakriitit:

itsenäinen translitterointi diakriitti
(ස-merkkiin (sa) kiinnitettynä)
translitterointi
a sa
ā සා
æ සැ
ǣ සෑ
i සි si
ī සී
u සු su
ū සූ
e සෙ se
ē සේ
o සො so
ō සෝ

Mainittujen konsonantti- ja vokaalimerkkien lisäksi sinhalilaisessa kirjaimistossa on velaarista nasaalia merkitsevä diakriitti ං, foneemijonoja /ru/ ja /ruː/ merkitsevät diakriitit ෘ ja ෲ sekä lisäksi muutamia harvinaisia tai käytöstä poistuneita symboleja.

Diakriittien ulkonäköjen muutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa diakriiteistä säilyy samannäköisinä riippumatta siitä, mihin konsonanttiin ne liitetään, mutta poikkeuksia kuitenkin löytyy erityisesti /u/-äännettä merkitsevien diakriittien joukosta. Osaan niistä merkeistä, joissa on alaoikealla vasemmalle osoittava "koukku", kuten esimerkiksi dentaalista /t̪/:tä merkitsevään ත:hen liittyessään, /u/-diakriitit vaihtavat muotoaan. /t̪u/ kirjoitetaan තු ja /t̪uː/ on තූ.[8] Näin ei käy kuitenkaan varsin samannäköisen /n/-merkin න kanssa, siihen liittyessään /u/:t ovat tavallisen näköisiä: නු ja නූ. Retrofleksi-:ään ළ (joka ei kuitenkaan äänny retrofleksisenä) liitettynä koko merkki muuttuu aivan toisen näköiseksi: ළ + ු = ළු, ළ + ූ = ළූ.[9][10] /r/-äännettä merkitsevään kirjaimeen liitettynä /u/-diakriitit ovat /æ/-diakriittien näköisiä: ර + ු = රු ru, ර + ූ = රූ , kun taas ja kirjoitetaan රැ ja රෑ.[8] :ssä ja :ssä diakriitit voivat olla kiinni konsonanttikirjaimessa tai irrallaan siitä, mutta molemmissa tapauksissa ne alkavat ylhäältä.[11]

Myös vokaalinpoistaja sekä sen kanssa identtisen näköisen osasymbolin sisältävä pitkän ē:n merkki vaihtavat muotoaan vasemmalle ylöspäin suuntatuvaan kaareen päättyvien merkkien yhteydessä. Esimerkiksi ma kirjoitetaan ම, mutta m onkin ම්, jossa ei näy mitään latinalaista P-kirjainta muistuttavaa, toisin kuin esimerkiksi ත්:ssä (t).

Ligatuurit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joillekin konsonanttiyhtymille sinhalilaisessa kirjaimistossa on omat ligatuurinsa, jotka koodataan Unicodessa U+200D-merkkiä (ZERO WIDTH JOINER) käyttäen. Erityisesti /j/- ja /r/-loppuisille konsonanttiyhtymille on ligatuurinsa, ja niinpä myös Sri Lankan valtion nimessä oleva Sri-sana on ligatuuri ශ්‍රී śrī, missä alakaari merkitsee /r/-äännettä. /j/-loppuisen konsonanttiyhtymän ligatuurista mainittakoon esimerkkinä ක්‍ය kya. Konsonanttiyhtymälle /rj/ on lisäksi oma erityinen ligatuurinsa ර්‍ය rya.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ISO 1524 Alphabetical Code List Unicode Consortium. Viitattu 3.4.2014. (englanniksi)
  2. The Unicode Standard, Version 6.3 – Sinhala Unicode Consortium. Viitattu 3.4.2014. (englanniksi)
  3. Kirjoitusjärjestelmien nimiä suomeksi Kotoistus.fi. Viitattu 3.4.2014.
  4. a b c Sinhala alphabet Omniglot. Viitattu 3.4.2014. (englanniksi)
  5. a b Sinhala Ancient Scripts. Viitattu 3.4.2014. (englanniksi)
  6. Gair, James W.: ”Sinhala Writing”, The World’s Writing Systems, s. 408–412. Toim. Peter T. Daniels. Oxford University Press, 1996. ISBN 978-0-19-507993-7. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.4.2014). (englanniksi)
  7. a b Wasala, Asanka & Weerasinghe, Ruvan & Gamage, Kumudu: Sinhala Grapheme-to-Phoneme Conversion and Rules for Schwa Epenthesis Proceedings of the COLING/ACL 2006 Main Conference Poster Sessions. Viitattu 21.11.2020. (englanniksi)
  8. a b Sinhala Script Ian James. Viitattu 21.11.2020. (englanniksi)
  9. Dias, Gihan: Development of Sinhala Fonts in Sri Lanka University of Moratuwa. Viitattu 21.11.2020. (englanniksi)
  10. Ediriweera, Dineesha N: IMPROVIING THE ACCURACY OF THE OUTPUT OF SINHALA OCR BY USING A DICTIONARY University of Moratuwa. Viitattu 21.11.2020. (englanniksi)
  11. සිංහල - Easy Unicode Converter easysinhalaunicode.com. Viitattu 21.11.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]