Singaran taistelu
Singaran taistelu käytiin vuonna 344 roomalaisten ja persialaisten Sasanidien välillä. Roomalaisia johti keisari Constantius II, kun taas persialaisten armeijaa johti Persian kuningas Šapur II. Se on ainoa niistä yhdeksästä ankarimmista taisteluista, jotka on kirjattu yli kaksikymmentä vuotta kestäneen sodan aikana käytyjen taistelujen joukossa, ja sitä leimasi pääasiassa ratkaisematon piirityssota. Vaikka persialaiset joukot voittivat taistelukentällä, molemmat osapuolet kärsivät raskaita tappioita.
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sasanidian valtakunnan valtaistuimelle nousseen Šapur II:n tultua täysi-ikäiseksi ja otettuaan valtakuntansa hallinnon käsiinsä, hän omistautui elinikäiselle tehtävälleen palauttaa maansa sotilaallinen voima ja kostaa sen viimeaikaiset tappiot roomalaisille ja saraseeneille. Kukistettuaan perusteellisesti Lakhmidien kapinan etelässä, hän suuntasi huomionsa pääviholliseensa Roomaan vuonna 337.[1][2] Erään sasanialaiskaupungin ryöstäminen ja sen väestön karkottaminen saattoi johtaa Šapur II:n väliintuloon.[3] Hän aloitti valloittamalla takaisin Armenian, ja eteni sitten ensimmäisessä sotaretkessään Constantius II:ta vastaan seuraavana vuonna, mutta roomalaisten puolustuslinjat kestivät hyvin ja persialaiset joukot etenivät vain vähän.[2]
Vuonna 344 Šapur II loi armeijan, johon kuului jousimiehiä, ratsuväkeä, katafrakteja, linkosotilaita ja hopliitteja. Rooman keisarilta ei näin suuren armeijan valmistelu jäänyt huomaamatta, sillä hänen vakoojansa ilmoittivat hänelle kaikista sasanidien liikkeistä.[4]
Roomalaiset vetivät joukkonsa pois Tigrisjoen rajalta, ja persialaiset joukot ylittivät sen myöhemmin. Šapurin taktiikkana oli uuvuttaa roomalaiset joukot pitkällä marssilla päivän kuumina tunteina, ennen kuin hän otti ne vastaan jousimiehillään ja katafrakteillaan. Kun nämä kaksi armeijaa kohtasivat toisensa, persialainen ratsuväki teeskenteli hajautuvansa, ja itsevarmat roomalaiset ajoivat heitä takaa yli 18 kilometrin päähän Singaraan asti, samalla kun sassanidit katkaisivat heidän viestintäyhteytensä.[4]
Kun persialaisten ratsuväki saavutti perääntymisensä aikana korkeamman aseman, se pysähtyi ja ampui nuolilla roomalaisjoukkoja, jotka luultavasti käyttivät tiivistä falangimuodostelmaa vastustamaan vihollisen nuolia. Rooman armeijaan oli kuulunut eliittijoukkoja, jotka oli koulutettu taistelemaan sassanidien raskasta ratsuväkeä vastaan. Lähellä iltahämärää roomalaiset joukot saapuivat persialaisleiriin ja ottivat persialaisjoukkojen hyökkäyksen vastaan. Keihäänkantajien taktiikka oli tehokas ja yksinkertainen: jokaisen heistä hyökkäsi edessään olevien ratsujen kimppuun tarkoituksenaan harhauttaa tai torjua vihollisensa keihäs ja lyödä ratsumiestä pudottaakseen hänet hevosen selästä. Kun Šapur tajusi, että roomalaiset olivat tuoneet mukanaan valtavan armeijan, joka ylitti hänen omat joukkonsa,[4] roomalaisjoukot mursivat persialaisleirin puolustuksen aiheuttaen raskaita tappioita. He myös vangitsivat Šapurin pojan ja kiduttivat hänet kuoliaaksi.[5][6] Persialaisleirissä olleet roomalaisjoukot tekivät kuitenkin virheen, kun he käyttivät soihtuja tien valaisemiseen. Kun uupuneet roomalaiset sotilaat toipuivat, soihtujen valon ohjaamat sassanidijoukot käynnistivät yleisen vastahyökkäyksen, joka aiheutti valtavia tappioita roomalaisille joukoille.[6]
Taistelun lopputulos ja jälkiseuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Šapurin pojan kuolema ei helpottanut konfliktin sovinnollista ratkaisua, ja sota jatkui useita vuosia. Šapur ei voittonsa laajuudesta huolimatta kyennyt hyödyntämään tapahtumaa. Kaksi vuotta myöhemmin hän juuttui jälleen Nisibisin piiritykseen, mutta joutui sitten keskeyttämään sodan vastatakseen kaukana idässä sijaitsevan Sogdianan nomadibarbaarien hyökkäysuhkaan. Sota jatkui vuonna 359 jaa., mutta päättyi ilman ratkaisevaa tulosta. Keisari Julianus jatkoi sotaa vuonna 363, mutta hän kuoli taistelussa. Julianuksen kuoleman jälkeen Rooman armeija kärsi ratkaisevan tappion, ja hänen seuraajansa keisari Jovianus joutui luovuttamaan laajoja roomalaisia alueita Duran sopimuksessa, ja näin Šapurin tavoitteet toteutuivat lopulta.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Edwards, I. E. S. ym.: The Cambridge Ancient History: Volume 12, The Crisis of Empire, AD 193-337, s. 471. Cambridge University Press, 2005. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.9.2023).
- ↑ a b c Daryaee, Touraj: ŠĀPUR II Encyclopaedia Iranica Foundation. Viitattu 19.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Harrel, John: The Nisibis War: The Defence of the Roman East AD 337-363, s. 78. Pen and Sword, 2016. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.9.2023).
- ↑ a b c Syvänne, Ilkka: Military history of late Rome 284-361, s. 314-316. PEN & SWORD BOOKS LIMITED, 2015. ISBN 978-1-4738-7183-0. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.9.2023).
- ↑ Dodgeon, Michael H.; Lieu, Samuel N. C.: The Roman Eastern Frontier and the Persian Wars (AD 226-363): A Documentary History, s. 188. Psychology Press, 1994. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.9.2023).
- ↑ a b Taylor, Donathan: Roman Empire at War: A Compendium of Roman Battles from 31 B.C. to A.D. 565, s. 166. Pen and Sword, 2016. Teoksen verkkoversio (viitattu 19.9.2023).
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Singaran taistelu Wikimedia Commonsissa
