Siluro a lenta corsa
|
|
|
|---|---|
 Siluro a lenta corsa |
|
| Alustyyppi | sukellustorpedo |
| Miehistö | 2 |
| Telakka | Officine San Bartolomeo La Spezía |
| Valmistumisvuosi | 1935 |
| Poistettu käytöstä | 1943 |
|
|
|
| Pituus | 6,70 m |
| Leveys | 0,533 m |
| Nopeus | maksimi 4,5 solmua - käyttönopeus 2,3 solmua solmua |
| Toimintasäde | maksiminopeudella 6,5 km – käyttönopeudella 24 km |
|
|
|
| Koneisto | sähkömoottori |
| Teho | 0,75 - 1,2 kW |
|
|
|
| Aseistus | 220 kg, 250 kg, 300 kg räjähdyspanos, sytyttimenä Fratelli Borletti S.p.A.:n valmistama mekaaninen aikasytytin[1] |
|
|
|
|---|---|
 Siluro San Bartolomeo |
|
| Alustyyppi | sukellustorpedo |
| Miehistö | 2 |
| Telakka | Officine San Bartolomeo La Spezía |
| Valmistumisvuosi | 1943 |
|
|
|
| Pituus | 6,766 m |
| Leveys | 0,790 m |
|
|
|
| Koneisto | sähkömoottori |
| Teho | 5,51 kW |
|
|
|
| Aseistus | 180/200 kg, 300 kg, 400 kg räjähdyspanos |
Siluro a lenta corsa (S.L.C.) (suom. hitaasti liikkuva torpedo) on Italiassa 1930-luvun puolivälissä sukeltajien kulkuneuvoksi kehitetty sukellustorpedo, joita Italian kuninkaallisen laivaston (Regia Marina) taistelusukeltajayksikkö Decima Flottiglia MAS käytti toisen maailmansodan aikana tekemissään hyökkäyksissä liittoutuneitten sotasatamiin.[2][3]
S.L.C.:n prototyyppi valmistui vuonna 1935, sen pääsuunnittelijat olivat aliluutnantit Teseo Tesei ja Elios Toschi[4].
Sisällysluettelo
Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maiale (suom. sika) kutsumanimen saanut sukelluslaite kehitettiin kuljettamaan sen päällä istuvat kaksi sukeltajaa ja laitteen irrotettavan nokkaosan sisältämä aikasytyttimellä varustettu 220 – 300 kg räjähdyspanos huomaamattomasti vihollissatamaan. Kohteeseen päästyään sukeltajat kiinnittivät irrottamansa nokan kohdealuksen pohjaan, käynnistivät aikasytyttimen ja lähtivät paluumatkalle 6,7 metrin mittaiseksi lyhentyneellä torpedollaan[5].[2] [3]
Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laitteen runkona käytettiin 533 mm torpedon runkoa ja voimanlähteeksi siihen asennettiin sähkömoottori, jonka teho kasvoi alun 0,75 kilowatista viimeisen mallin 1,2 kilowattiin. Tehokkaimman version 30 akussa oli 150 ampeerin virta ja 60 voltin jännite. Akut oli sijoitettu rungon pohjalle ehkäisemään torpedon taipumusta pyörähtää pituusakselinsa ympäri. Suunnistamista varten laite oli varustettu kojelautaan kiinnitetyllä kompassilla[4].[3]
S.L.C.:tä valmistettiin seuraavasti[6]:
- Ensimmäinen prototyyppi vuonna 1935
- Toinen prototyyppi vuonna 1936
- 1. sarja vuonna 1936, 4 kappaletta
- 2. sarja vuonna 1939, 5 kappaletta
- "100" -sarja vuonna 1940, 8 kappaletta
- "200" -sarja vuosina 1941 – 1943, 24 – 30 kappaletta
Siluro San Bartolomeo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siluro San Bartolomeo (S.S.B.) (suom. San Bartolomeo torpedo) kehitettiin S.L.C.:stä saatujen kokemusten pohjalta. Siinä sukeltajat istuivat edellistä mallia huomattavasti suuremman rungon sisässä, tehden se huomattavasti edeltäjäänsä virtaviivaisemmaksi ja nopeammaksi.
S.S.B.:n pääsuunnittelija oli laivastoinsinööri Mario Maciulli, jota avustivat kapteeni G.N. Travaglino ja insinööri Guido Cattaneo.[6]
S.S.B.:tä ehti valmistua ennen Italian sodasta irtautumista vain yhdeksän kappaletta, eikä se ehtinyt palveluskäyttöön.[7][5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://digilander.libero.it/avantisavoiait/Siluro%20Lenta%20Corsa%20SLC.htm#corpo%20centrale
- ↑ a b http://www.comandosupremo.com/SLC.html
- ↑ a b c http://www.regiamarina.net/arsenals/slc/slc_us.htm
- ↑ a b http://www.divingheritage.com/torpedokern.htm
- ↑ a b http://www.underwatertrust.org.uk/technical.php
- ↑ a b http://www.anaim.it/uomini_e_mezzi.htm
- ↑ http://www.hnsa.org/ships/maiale.htm
