Seth Vesa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seth Vesa (27. tammikuuta 1890 Teisko27. elokuuta 1957 Ikaalinen) oli suomalainen kansakoulunopettaja ja maastohiihtäjä.[1] Hänen veljensä Konsta ja Heikki Vesa olivat myös tunnettuja hiihtäjiä.[2][3]

Seth Vesan vanhemmat olivat Teiskon Yli-Rantalan torppari Juho Vesa ja Karoliina Vesa. Perheessä oli kahdeksan poikaa ja kolme tytärtä. Juho Vesa otti Teiskossa Ala-Rantalan tilan vuokralle kahdeksikymmeneksi vuodeksi ja hän toimi myös puuseppänä valmistaen veneitä ja ajokaluja.[2]

Teiskossa syntynyt Seth Vesa voitti murtomaahiihdon 20 ja 30 kilometrin SM-kultaa 19-vuotiaana vuonna 1909 sekä samana vuonna Tukholmassa Pohjoismaisten kisojen 30 kilometrin murtomaahiihdon. Vesa lopetti hiihtouransa jo vuonna 1910, mutta hän julkaisi vuonna 1925 Hiihtäjän opas -nimisen hiihto-oppaan ja muita hiihtoon liittyviä kirjoja. [4][5][3]

Seth Vesan kilpailu-ura päättyi kun hän meni Jyväskylän seminaariin opiskelemaan. Hän valmistui sieltä kansakoulunopettajaksi vuonna 1913. Seth Vesa toimi opettajana Asikkalassa, Uudella kirkolla ja vuodesta 1922 Ikaalisissa. Hän kuoli tapaturmaisesti kaaduttuaan polkupyörällään syysliukkailla vuonna 1957.[4][3]

  • Hyvän suksen ominaisuuksista ja suksien hoito. Suomen urheiluaitta, Helsinki 1917
  • Hiihto urheiluna ja liikuntoharjoituksena. Urheilijain kustannus, Helsinki 1918
  • Hiihto : hiihtäjän opas : sisältää myös Suomen hiihdon historian, tarkat selostukset suksien ja hiihtovälineiden valmistamiseen sekä Toivo Aron kirjoituksen suksien muodon varhaisemmasta kehityksestä ja Arvo Vesan kirjoituksen hiihtäjän terveyden hoidosta. 2. laaj. painos Otava 1925

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]