Sergei Šnurov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sergei Šnurov (2019)

Sergei Vladimirovitš Šnurov (ven. Серге́й Влади́мирович Шну́ров, s. 13. helmikuuta 1973 Leningrad, Neuvostoliitto), lempinimeltään Šnur, on venäläinen rockmuusikko, näyttelijä, tv-kasvo ja kuvataiteilija. Hänet tunnetaan etenkin bändien Leningrad ja Rubl keulahahmona.

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šnurov opiskeli yhtenäiskoulun käytyään Leningradin rakennusinsinööri-instituutissa. Hän opiskeli myös restaurointia ja erikoistui puuesineiden entisöintiin. Restaurointiopintojen jälkeen hän sai opiskelupaikan teologisen instituutin filosofian tiedekunnassa, jossa hän opiskeli kolme vuotta.

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen muusikon uraa Šnurov kokeili useita eri ammatteja: hän työskenteli esimerkiksi ahtaajana, lastentarhan vartijana, puuseppänä ja lasimestarina. Vuonna 1991 Šnurov päätti alkaa muusikoksi, sillä hän oli harrastanut rock-musiikkia kahdeksannelta luokalta asti. Hän perusti Alkorepitsan, joka oli ensimmäinen venäläinen hardcore hiphop -yhtye. Tämän jälkeen hän vaikutti elektronista musiikkia esittäneessä yhtyeessä Uho Van Goga (van Goghin korva). Vuonna 1997 Šnurov perusti Leningrad-yhtyeen ja vuonna 2008 kokoonpanon nimeltä Rubl (suom. rupla). Lisäksi hän on julkaissut kaksi sooloalbumia.

Šnurovin musiikkityylejä ovat garage rock, ska, punkrock ja venäläinen chanson. Kappaleissaan Shnurov käyttää epäsovinnaista kieltä, ja hän on jopa esiintynyt joillakin keikoillaan alasti.

Sergei Shnurov on tuottelias säveltäjä. Hän kirjoittaa Leningradin ja Rublin kappaleet ja lisäksi säveltää elokuvamusiikkia. Elokuvapiireissä hän tuli tunnetuksi tehtyään musiikin venäläiseen elokuvaan Bumer (ven. Бумер). Vuonna 2007 Shnurov esitti pääosan Mariinski-teatterin oopperassa Benvenuto Cellini.

Muu ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ŝnurov on esiintynyt myös monissa televisio-ohjelmissa ja elokuvissa. Lisäksi hän on toiminut ääninäyttelijänä ja lukenut äänikirjoja. Sergei Šnurov on myös kuvataiteilija, jonka maalauksia on ollut näytillä useissa näyttelyissä. Hänen omien sanojensa mukaan hänen tyylinsä on hänen itse keksimäänsä "brändirealismia".

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sergei Šnurov on ollut monta kertaa ehdolla Pietarin kuuluisimmat ihmiset TOP 50 -palkinnon saajaksi, ja vuonna 2009 hän voitti musiikkikategoriassa tunnetuimman pietarilaisen tittelin. Vuonna 2016 Venäjän Gentlemen's Quarterly -lehti valitsi hänet vuoden henkilöksi ja vuoden muusikoksi.