Seppo Jukkola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Seppo Erkki Jukkola (s. 13. marraskuuta 1945 Lohtaja) on suomalainen eläköitynyt metsänhoitaja ja yritysjohtaja, joka sai ansioistaan metsäneuvoksen arvonimen ja voitti suunnistajana Suomen mestaruuden.[1]

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jukkolan vanhemmat olivat muurari Viljo Jukkola ja Kerttu Himanka. Hänen puolisonsa vuodesta 1973 on Kirsti Taina Marjatta Poikela. Mestarisuunnistaja Heli Krogell on heidän tyttärensä. Jukkola tuli ylioppilaaksi Kokkolan yhteislyseosta 1965 ja valmistui ylioppilasmerkonomiksi Kokkolan kauppaoppilaitoksesta 1967 ja metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta 1971. Hän oli Metsätehon tutkija 1971–1974, A. Ahlström Oy:n Pihlavan tehtaiden kenttäpäällikkö Porissa 1974–1982, tehdaspäällikkö 1982–1986, yksikönjohtaja 1986–1996, Noormarkun metsäosaston päällikkö 1982–1989, metsäpäällikkö 1989–1996 ja metsäpäällikkö sekä sahayksikön toimitusjohtaja 1996–2001 ja ennen eläköitymistään vielä A. Ahlström Osakeyhtiön varatoimitusjohtaja Noormarkussa 2001–2002 ja toimitusjohtaja 2002–2008. Jukkola oli suunnistuksen pitkän matkan Suomen mestari 1970 ja pronssimitalisti 1971. Hänellä oli työuransa aikana useita oman alansa asiantuntija- ja luottamustehtäviä. Metsäneuvoksen arvonimen Jukkola sai 2008.[1]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tutkimus puutavara-autojen viipymisestä tehtaalla ja pudotuslaiturilla, 1972, Jukkola Seppo, Savolainen Raimo
  • Pika 50 -korjuuketjut, 1973, Jukkola Seppo, Koskinen Antero
  • Puutavaran autoonkuormaus ja puutavara-autojen ajonopeus, 1973, Jukkola Seppo, Savolainen Raimo
  • Prosessori- ja harvesterikorjuuketjut, 1974, Jukkola Seppo, Koskinen Antero
  • Puutavaran varastointi autonkuljetusta varten, 1974, Jukkola Seppo, Savolainen Raimo.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jensen-Eriksen, Niklas: Metsäneuvos Seppo Jukkola (1945–). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 18.12.2013. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 7.5.2023.