Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet Tongassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tongan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajat kohtaavat runsaasti laillisia ja yhteisöllisiä ongelmia.

Fakaleitī on tongankielinen termi henkilölle, joka on syntyjään mies, mutta elää kuten nainen. Tällaisillä henkilöillä oli keskeinen asema tongalaisessa yhteiskunnassa mm. kuninkaallisen perheen avustajina.[1] Nykyään Tongan rikoslaki kuitenkin määrää ristiinpukeutumisesta enintään 10 vuoden vankeusrangaistuksen.[2]

Huolimatta siitä, että Tonga ei koskaan ollut virallisesti Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaa, se oli kuitenkin protektoraatti, minkä johdosta Tonga sai lakinsa suurimmaksi osaksi brittiläisestä systeemistä.[3]

Sodomia, jollaiseksi lasketaan samaa sukupuolta olevia välinen seksi sekä eläimiinsekaantuminen, on ollut kielletty lailla vuodesta 1988 lähtien ja siitä rangaistaan enintään 10 vuoden vankeusrangaistuksella. Myös näiden yrittäminen on laitonta ja rangaistus sama. Tuomittuja voidaan lisäksi määrätä myös ruoskittavaksi.[4]

Vuonna 2010 Tongan oikeuslaitoksen ohjesääntöä uudistettiin siten, että tuomarit eivät saa tuomita seksuaalisen suuntautumisen tai muiden "irrelevanttien ominaisuuksien" pohjalta. Näihin kuuluivat myös mm. rotu, uskonto ja siviilisääty.[5]

Samaa sukupuolta olevien avioliitto, tai muukaan parisuhteen virallistaminen, ei ole laillista. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt voivat palvella maan asevoimissa.[6] Ryhmän sanan- tai kokoontumisvapautta ei ole myöskään erikseen rajoitettu laeilla.[4]

Vaikka samaa sukupuolta olevien välinen seksi on kriminalisoitu, rangaistuksia ei käytännössä langeteta.[3]

Tonga Leitis' Association on yhdistys, joka ajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaa Tongalla.[7] Yhdistys on mm. kampanjoinut sodomia- ja ristiinpukeutumislakien muuttamisen puolesta.[8] Vuoden 2012 kesäolympialaisten avajaisseremoniassa Tongan lipunkantajana toimi Amini Fonua, joka tuli ulos kaapista seuraavana vuonna ja on siitä lähtien toiminut aktiivisena seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolestapuhujana.[9][10]

  1. A time to shine for Tonga's silenced leitis RNZ. 19.5.2018. Viitattu 16.8.2024. (englanniksi)
  2. Tonga's transgender community fights for visibility in Pacific Kingdom ABC News. 16.4.2018. Viitattu 16.8.2024. (englanniksi)
  3. a b Tonga Human Dignity Trust. 6.2.2024. Viitattu 16.8.2024. (englanniksi)
  4. a b Tonga database.ilga.org. 2024. Viitattu 16.8.2024. (englanniksi)
  5. Judicial Code of Conduct 2010 paclii.org. 2010. Viitattu 16.8.2024. (englanniksi)
  6. LGBT Rights in Tonga Equaldex. Viitattu 16.8.2024. (englanniksi)
  7. Cyclone seriously damages Tonga LGBTI center, shelter Washington Blade. 22.2.2018. Viitattu 16.8.2024. (englanniksi)
  8. LGBT community calls for change in conservative Tonga RNZ. 8.10.2016. Viitattu 16.8.2024. (englanniksi)
  9. Gay Tongan Olympic swimmer talks activism, career Washington Blade. 5.7.2017. Viitattu 16.8.2024. (englanniksi)
  10. Amini Fonua talks about representing a country that makes gay people illegal OutSports. Viitattu 16.8.2024. (englanniksi)