Seinäkiipeily

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seinäkiipeilijöitä

Seinäkiipeily on urheilulaji, jossa kiivetään seinään kiinnitettyjä otteita pitkin. Seinäkiipeily on kalliokiipeilyn sisäurheilu- ja harjoittelumuoto.

Seinäkiipeily on rohkeutta, notkeutta ja voimaa kehittävä laji, jota voivat harrastaa niin aikuiset kuin lapsetkin. Seinäkiipeilyä harrastetaan yleensä kiipeilyhallissa, jossa on kymmeniä tai jopa satoja eritasoisia reittejä. Myös joissain urheiluhalleissa ja vapaa-ajankeskuksissa on kiipeilyseiniä.

Seinäkiipeilyyn tarvitaan kaksi ihmistä: kiipeilijä ja varmistaja. Kiipeilijäksi kutsutaan sitä ihmistä, joka kiipeää reitin. Varmistaja on ihminen, joka varmistaa kiipeilijän turvallisuuden ja auttaa kiipeilijää pysymään seinällä. Varmistajalla pitää olla varmistuslaite ja tärkein sääntö on, ettei köydestä saa ikinä päästää irti. Kiipeilyreitille on kiinnitetty monenlaisia eri otteita. On pyöreitä, kulmikkaita, neliöitä, kolmioita, pieniä, isoja, pitkiä ja ohuita. Useimmiten eri reiteillä on eri värisiä otteita. Yleisin värien määrä reiteillä on kolme tai kaksi. Aluksi voi kiivetä kaikilla otteilla, eli kaikenvärisillä otteilla, mutta jos haluaa vaikeuttaa, voi valita vain yhden väriset otteet ja kiivetä niillä. Kiipeilyyn tarvitaan aina myös köysi. Köysi on erittäin vahvaa, mutta hieman joustavaa. Köysi on monta metriä pitkä. Reitin päässä on pieni metallinen koukku, josta köysi on pujotettu läpi. Lyhyempi puoli alas roikkuvasta köydestä laitetaan kiinni kiipeilijän valjaisiin kasisolmulla ja pidempi puoli kiinnitetään varmistajan varmistuslaitteeseen. Kun kiipeilijä kiipeää ylöspäin, varmistaja vetää köyttä alaspäin niin, että köysi pysyy kireänä koko ajan. Kun kiipeilijä haluaa tulla alas, hän antaa merkin varmistajalle ja varmistaja alkaa päästämään köyttä löysäksi. Näin kiipeilijä tulee alaspäin ja vetää varmistajalta köyttä ylöspäin. Nykyään on myös itsevarmistajia, jossa reitin päähän on kiinnitetty kone, joka vetää köyttä ylöspäin. Kun kiipeilijä päästää irti seinästä, itsevarmistaja laskee hänet hitaasti alas. Seinäkiipeilyyn kuuluu erilaisia tekniikoita, joista yleisimmät on liidaaminen ja boulderointi. Seinäkiipeilyssä on mahdollista loukata itsensä vakavasti tippumalla jos turvajärjestelyistä ei ole huolehdittu asianmukaisesti. Siksi onkin erittäin tärkeää tarkistaa valjaiden kiinnitykset, myös varmistajalla, ennen kiipeämistä. Suurin virhe on että köyttä ei ole kiinnitetty kunnolla varmistajan varmistuslaitteeseen tai kiipeilijän valjaisiin. Tärkeää on myös se, että reitin alla on patjoja.

Alaköysikiipeily

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaköysikiipeily eli liidaus on kehittyneemmille harrastajille sopiva kiipeilymuoto, jossa kiipeilijä kiinnittää köyden jatkoihin noustessaan ylemmäksi. Kiinnityspisteiden sijainnista riippuen putoamismatka voi olla useita metrejä.

Sisäkiipeilyseinät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäkiipeilyseinät valmistetaan kiinnittämällä tukirungon varaan paneeleja, jotka ovat yleensä vanerista tai lasikuidusta. Paneelit maalataan kalliota jäljittelevällä kitkapintaisella maalilla ja niihin ruuvataan keinotekoisia otteita. Kallion muotoja jäljitteleviä otteita valmistetaan esim. hiekasta ja epoksihartsista ja ne ovat usein helposti siirrettäviä. Pienen seinän voi rakentaa kotiin tai autotalliin omin voimin. Suuret, joilla kiipeillään varmistetusti, vaativat huolellista suunnittelua. Yhden putoavan kiipeilijän lasketaan aiheuttavan voiman joka vastaa kahden tonnin painoa.

Kun seinä on pystytetty, kiipeilijät suunnittelevat seinälle reittejä. Reitit toteutetaan kiinnittämällä otteet seinään. Reitit suunnitellaan yleensä siten, että niillä pääsee seinän ylärajaan. Mitä pienempiä otteita ja mitä harvemmassa ne ovat, sitä vaikeampi reitti on. Jos seinä on ylhäältä ulkonevampi kuin alhaalta, siinä sanotaan olevan negatiivinen kallistus. Negatiivinen kallistus lisää reitin vaativuutta. Eri värisillä otteilla voidaan samalle alueelle tehdä useita toisistaan erottuvia reittejä. Tällöin keskenään saman väriset otteet muodostavat yhden reitin. Eritasoisia reittejä tarvitaan, jotta ne olisivat haastavia eritasoisille kiipeilijöille. Aloittelijoille on yleensä helppo pystysuora seinä, missä kiipeilijä käyttää ensin kaikkia otteita. Taitojen kehittyessä voi jättää helpoimmin tartuttavat otteet hyödyntämättä. Mikäli vaikeinkin reitti tuntuu liian helpolta, voi kiipeilyn haastavuutta lisätä kiipeämällä vaikkapa toinen käsi selän takana.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]