Vapaa Saksan ammattiyhdistysten liitto
Vapaa Saksan ammattiyhdistysten liitto (saks. Freier Deutscher Gewerkschaftsbund, lyh. FDGB) oli Saksan demokraattisessa tasavallassa toiminut ammattiyhdistysten keskusjärjestö. Poliittisten puolueiden lailla se oli edustettuna Kansallisessa rintamassa, ja se lähetti myös edustajiaan DDR:n parlamenttiin, Kansankamariin.
FDGB:n synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ammatillinen yhdistyminen alkoi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä Saksassa melko pian miehityksen jälkeen. Vapaa Saksan ammattiyhdistysten liitto järjestäytyi itsenäisten ammattijärjestöjen kattojärjestöksi ensin Berliinissä jo kesällä 1945 ja koko Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle toiminta laajeni helmikuussa 1946. Alussa mukana oli myös kristillisiä ja sosiaalidemokraattisia työväenjärjestöjä, mutta johtoasema oli alusta alkaen kommunisteilla.
Vuonna 1950 Vapaa Saksan ammattiyhdistysten liitto ilmoitti, ettei se enää ole "pelkkä ammattiyhdistys" (Nurgewerkschaft), vaan että se on valmis ottamaan sille yhteiskunnassa kuuluvan roolin työväenluokan johtamisessa sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseen. Järjestö tunnusti Sosialistisen yhtenäisyyspuolueen SED:n roolin työväenluokan parhaimmistona ja luokkataistelun johtajana, selitti tukevansa sosialistisen yhteiskunnan rakentamista ja suunnitelmatalouden täytäntöönpanoa sekä tunnustavansa Neuvostoliiton roolin kansainvälisen työväenluokan johtajana. FDGB luopui samalla myös lakko-oikeudestaan. Lakot olivat sen mukaan tulleet mahdottomiksi, koska työväenluokka omisti nyt tehtaat ja tuotantolaitokset. Täten työläiset olisivat lakkoilleet itseään vastaan.
Järjestörakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
FDGB koostui noin viidestätoista ammattiliitosta. Vuonna 1986 näistä suurimpia olivat metallityöväenliitto IG Metall (1,8 miljoonaa jäsentä), Kaupan ja ravitsemustyöntekijöiden liitto Die Gewerkschaft Handel, Nahrung und Genuss (1,1 miljoonaa), rakennustyöläisten liitto IG Bau-Holz (950 000) sekä valtion ja kuntatyöntekijöiden ammattiliitto Die Gewerkschaft der Mitarbeiter der Staatsorgane und Kommunalwirtschaft (840 000). FDGB:n jäsenlehti oli "Tribüne". Järjestö oli Kansainvälisen ammattiyhdistysten liiton jäsen.
Muiden DDR:n järjestöjen tavoin FDGB oli keskitetysti ja hierarkkisesti järjestetty. Pienin järjestöllinen osa oli "kollektiivi", jonka muodostivat yhden työpaikan tai osaston työntekijät, työnjohtajat ja puoluevirkailijat. Kollektiivi valitsi työpaikan luottamusmiehet – alimmat FDGB:n viranhaltijat – avoimissa vaaleissa. Vain poliittisesti luotettavat jäsenet voivat tulla kyseeseen luottamusmiehinä. Ylemmät viranhaltijat, osaston luottamusmiehistä aina kombinaattien pääluottamusmiehiin olivat lähestulkoon aina SED:n jäseniä, vaikka yksittäistapauksissa myös luotettavia blokkipuolueiden jäseniä voitiin valita. Järjestön korkein päättävä elin oli yleiskokous. Herbert Wanken kuoleman (1975) jälkeen FDGB:n johtajana (virallisesti johtokunnan puheenjohtajana) toimi Harry Tisch aina DDR:n hajoamiseen vuonna 1989. Hän oli myös SED:n keskuskomitean jäsen.
Harry Tischin erottua FDGB:tä johti Berliinin aluepäällikkö Annelis Kimmel. 1. helmikuuta 1990 hänen tilalleen valittiin Helga Mausch, joka syrjäytettiin jo saman vuoden toukokuussa. Samalla koko DFGB hajotettiin. Yksittäisen ammattijärjestöt liittyivät tämän jälkeen Saksan liittotasavallassa toimineeseen keskusjärjestöön Deutscher Gewerkschaftsbund DGB:hen.
Vielä maaliskuussa 1990 FDGB yritti rekisteröityä kansankamarivaaleihin valitsijayhdistykseksi, mutta sen hakemus hylättiin, koska kyseessä ei ollut poliittinen puolue.
FDGB:llä oli oma korkeakoulu, Ammattiyhdistyskorkeakoulu "Fritz Heckert".
Jäsenyys FDGB:ssä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Virallisesti jäsenyys FDGB:ssä ja sen jäsenammattijärjestöissä oli vapaaehtoista, mutta käytännössä jäseneksi liittymättömiä painostettiin, eikä heillä ollut mahdollisuuksia edetä urallaan. Liittymismaksu oli yksi DDR:n markka, kuukausittaiset jäsenmaksut oli sidottu kuukausipalkkaan. Ammattiyhdistysten kautta kerättiin myös varoja työeläkekassoihin, sairaskassoihin ja opintorahastoihin. Vuonna 1986 98 % DDR:n työläisistä kuului FDGB:hen, jolla oli 9,6 miljoonaa jäsentä. Se oli DDR:n kansalaisjärjestöistä suurin, ja se lähetti myös SED:n jälkeen suurimman ryhmän maan parlamenttiin Kansankamariin. Järjestöllä oli 61 kansanedustajaa.
FDGB:n jäsenillä oli erilaisia jäsenetuja, kuten alennuksia DDR:n valtion rautateillä. Järjestö piti myös yllä työmaakanttiineita. Heillä oli myös mahdollisuus päästä ammattiyhdistyksen järjestämille lomille ja vapaa-ajan viettoihin kotimaassa ja sosialistisissa ulkomaissa. Ammattiyhdistykset voivat myös maksaa jäsenilleen hätäapua äkillisessä sosiaalisessa ja taloudellisessa ahdingossa tai järjestää korottomia lainoja. Työtapaturmissa surmansa saaneiden omaiset saivat ammattijärjestöltä kuolinrahan.
