SFS

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Standardisoimisliitto SFS ry
Perustettu 1947
Aiheesta muualla
Sivusto

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry[1] (ruots. Finlands Standardiseringsförbund[2]) on suomalainen standardisoinnin keskusjärjestö. SFS on jäsenenä kansainvälisessä standardisoimisjärjestössä ISOssa ja eurooppalaisessa standardisoimisjärjestössä CENissä.

Kansallinen standardisointi alkoi Suomessa vuonna 1924, jolloin lähinnä teollisuuden toimesta perustettiin Suomen Standardisoimislautakunta. Se ryhtyi käyttämään lyhennettä SFS. Yhteistyöhön osallistuvat tahot järjestäytyivät vuonna 1947 Suomen Standardisoimisliitto ry:ksi. Standardisoimislautakunta on edelleen SFS:n toimielin.[3]

Suomen Standardoimislautakunnan ensimmäinen ja ainoa palkattu työntekijä 1924 oli lautakunnan sihteeri Alfons Willberg, sittemmin standardointiin Suomessa viidellä eri vuosikymmenellä vaikuttanut teollisuusneuvos ja SFS:n toimitusjohtaja 1947–1962.[4]

Liiton jäsenkuntaan kuuluu pääasiassa elinkeinoelämän järjestöjä ja Suomen valtio, jota edustavat ministeriöt.

SFS julkaisee vuosittain satoja standardeja. Valtaosa näistä standardeista on maailmanlaajuisia tai eurooppalaisia standardeja, jotka on vahvistettu ISO:n tai CEN:n toimielimissä. SFS koordinoi suomalaisten toimialansa asiantuntijoiden osallistumista näiden standardien laadintaan. SFS perustaa ja ylläpitää kansallisia standardisointiryhmiä, jotka seuraavat ja osallistuvat alansa kansainväliseen standardisointiin. Kaikki eurooppalaiset EN-standardit vahvistetaan Suomessa SFS-standardeiksi. Osa niistä käännetään suomeksi. Maailmanlaajuisia ISO-standardeja vahvistetaan SFS-standardeiksi ja käännetään suomeksi tarpeen mukaan. Kansallisiin tarpeisiin SFS laatii standardeja yhteistyössä eri alojen yhteisöjen ja asiantuntijoiden kanssa. Työn tulokset vahvistetaan SFS-standardeiksi.

SFS julkaisee omaa Presiis-lehteä[5] (aiemmin SFS-tiedotus). Kaikki voimassa olevat SFS-standardit on mainittu SFS:n verkkokaupassa olevassa luettelossa, jossa on mainittu myös kaikki voimassa olevat ISO-standardit. SFS:n toimiston yhteydessä on julkinen standardisointialan kirjasto, jossa voi tutustua muun muassa SFS-standardeihin ja ISO-standardeihin. SFS:n tietopalvelu neuvoo kaikissa standardeihin liittyvissä kysymyksissä.

SFS:n toiminta rahoitetaan pääasiassa standardien ja muiden julkaisujen myynnistä saatavilla tuloilla. SFS myy omien julkaisujen lisäksi ISO-standardeja ja muiden maiden standardeja. SFS:llä on verkkokauppa, josta voi ladata SFS-standardeja ja ISO-standardeja omalle koneelleen.

  1. Suomen Standardisoimisliitto SFS ry, YTJ.
  2. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 19.1.2014.
  3. Vesapuisto, Maarit: Tuotantoautomaation erityiskysymyksiä. uwasa.fi. Arkistoitu 9.12.2012. Viitattu 18.2.2008.
  4. Biografia-sampo: Alfons Willberg Viitattu 22.8.2021.
  5. Presiis SFS. Arkistoitu 11.12.2015. Viitattu 10.12.2015.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Åberg, Veijo & Comment, Anne: Standarttisoiminen on nykyajan tunnussana. Suomen Standardisoimisliitto SFS 1924–2014. Helsinki: Suomen Standardisoimisliitto SFS, 2014. ISBN 978-952-242-275-0

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]