Sámuel Gyarmathi (1751–1830) oli unkarilainen kielentutkija. Hän opiskeli Wienissä 1776–1782 lääketiedettä. Hänet määrättiin 1787 komitaatinlääkäriksi Hunyadin komitaattiin. Hän oleskeli 1795–1796 Göttingenissä, jossa hän tutustui nerokkaaseen historioitsijaan August Ludwig von Schlözeriin. Vuodet 1800–1809 hän oli opettajana Ziláhissa Unkarissa.[1]
Gyarmathin tärkeimmät teokset ovat kriittinen unkarin kielioppi Okoskodva tanitó magyar nyelvmester (1794), jonka toinen osa käsittelee lauseoppia, sekä uranuurtava vertaileva tutkimus Affinitas linguæ hungaricæ cum linguis fennicæ originis grammatice demonstrata. Nec non vocabularia dialectorum tataricarum et slavicarum cum hungarica comparata (1799, valmistui painosta jo 1798), jossa hän ulottaen kielitieteelliset vertailunsa useimpiin suomalais-ugrilaisiin kieliin panee, kuten teoksen nimikin sanoo, erityistä painoa kieliopillisten yhtäläisyyksien todistavaan voimaan. Maanmiehensä János Sajnovicsin rinnalla Gyarmathi on ensimmäinen, joka ennen sekä tanskalaista Rasmus Raskia että saksalaista Franz Boppia vertailevasti todistaa kielisukulaisuutta ei vain sanayhtäläisyyksien nojalla, vaan etupäässä järjestelmällisesti asettamalla vertailun alaiseksi kielten koko muotorakenteen, sen kieliopillisen puolen.[1]
.JPG)
