Runko (rakennustekniikka)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puurunkoisen pientalon työmaa Texasissa.

Runko on rakennuksen tukirakenne, joka kantaa koko rakennuksen painon ja kestää tarvittaessa myös ulkopuolelta tulevat rasitukset, kuten lumikuorman, myrskyt ja maanjäristyksen. Se välittää erilaiset kuormat rakennuksen perustukseen ja edelleen maahan. Rakennuksen runkoon liittyy useimmissa maissa monia lakisääteisiä vaatimuksia ja tarkastuksia materiaalin ja liitosten lujuuden sekä rakennustavan suhteen. Rungon on oltava riittävän kestävä ja jäykkä ja kestää heikentymättä vuosikymmenten rasitukset.[1] Rungon mitat ja muoto, kuten runkosyvyys ja kantavien pystyrakenteiden väliset jännevälit, sanelevat myös rakennuksen sisätilojen tilankäyttöä ja väliseinien paikkoja.[2]

Pientalon runko tehdään yleensä joko puusta tai jostakin kivimateriaalista, kuten tiilistä tai kevytbetoni- tai kevytsoraharkoista. Puurakentamisessa perinteisin menetelmä on hirsirakentaminen.

Betoninen pilari-palkkirunko rakenteilla.

Betonirungot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerrostaloissa runko muodostuu nykyisin useimmiten betonielementeistä. Suomessa vanhimmat kaupunkien kivitalot on muurattu tiilistä. 1940–1950-lukujen kerrostalojen rungot ovat usein sekoitus tiilimuurirakenteita, paikalla valettua teräsbetonia ja kevytbetonia. 1960-luvulla alkoi betonielementtien valmistus, ja niiden standardointi kerrostalojen runkorakenteita varten synnytti Suomessa 1970-luvun alussa julkaistun BES-järjestelmän (sanasta betonielementtistandardi) ja 1980-luvulla liike- ja teollisuusrakennusten Runko-BES-järjestelmän.[3][4] 2010-luvulla myös puutuoteteollisuus on tekemässä puuelementtien mitoituksesta ja liitostavoista vastaavaa Runko-PES-järjestelmää (puuelementtistandardi).[5]

Teräsrunkoinen rakennus nousemassa Lontoon Regents Placelle.

Teräsrungot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teräsrungot kehitettiin Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla tavaksi tehdä entistäkin korkeampia taloja, pilvenpiirtäjiä, kaupunkien yhä kalliimmille tonteille.[6] Teräsrunkorakentaminen on yleistä myös teollisuus- ja varastohalleissa[2] ja pilvenpiirtäjiä matalammissa liikerakennuksissa, nykyisin usein suuriin lasijulkisivuihin yhdistettynä.

Pariisin Sainte-Geneviève-kirjaston valurautarakenteita, arkkitehti Henri Labrouste 1838–1850.

Teräsrunkojen varhaisempi muoto oli rakennuksen rungon tekeminen valurautaisista osista. Tämän tekniikan merkittäviin kehittäjiin kuului ranskalainen arkkitehti Henri Labrouste.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Rakennuksen runko, Rytmi-Rakennus Oy. Viitattu 16.5.2015.
  2. a b Rungot, Teräselementti Oy. Viitattu 16.5.2015.
  3. Elementtirakentamisen historia, Elementtisuunnittelu.fi -sivusto. Viitattu 16.5.2015.
  4. Ilonen, Pia: Kerrostalojen perusrakenteet ja talotekniikka 1880-luvulta nykypäivään, Rakennusperintö-sivusto, ympäristöministeriö, Museovirasto ym. Viitattu 16.5.2015.
  5. Puurakentamisen merkittävä puute poistuu: Alalle vihdoin yhtenäinen avoin standardi, Puuinfo 10.4.2012. Viitattu 16.5.2015.
  6. Skyscraper Encyclopædia Britannica. Viitattu 16.5.2015.
  7. Salonen, Lippo & Salonen, Sirkka (suom.) & Väänänen, Juha (toim.): ”Labrouste, Henri”, Kuka teki mitä, The Mitchell Beazley kuvitettu elämäkerrallinen hakuteos, s. 147. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1986. ISBN 951-643-251-4.