Roslagin mahonki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Roslagin mahonki on perinteinen, puun suojaamisessa käytetty läpikuultava pintakäsittelyaine. Roslagin mahonki valmistetaan tervasta ja keitetystä pellavaöljystä eli vernissasta ja puutärpätistä.

Suomessa Roslagenin mahonkia on käytetty puunsuojaukseen jo 1700-luvulta lähtien. Perinteisesti aineella on suojattu erityisesti veneitä ja rakennuksia. Perinteinen, Ruotsista omaksuttu sekoitussuhde on 1:1:1 tervaa, vernissaa ja puutärpättiä. Ohenteena käytetään tärpättiä, jonka on oltava puutärpättiä, sillä mineraalitärpätti tai lakkabensiini paakkunnuttaa tervan seoksessa.[1]

Aineen oma väri on kuultava ruskea, mutta sitä voidaan sävyttää erilaisilla pigmenteillä. Kuultavuuden ansiosta puun omat syyt antavat pinnalle vaihtelua. Käsittely antaa puulle suojaavan pinnan kosteutta vastaan siten, että se myös hengittää eikä lahoa.[1] Mikäli Roslagenin mahonkia halutaan saada peittävämmäksi tai sävyttää muilla kuin pigmenteillä, siihen voidaan sekoittaa pellavaoljy(vernissa)pohjaista maalia. Tällöin se muistuttaa tervamaalia. Roslagenin mahonki voidaan valmistaa itse, mutta saatavilla on myös teollisesti valmistettuja tuotteita. Näihin on usein lisätty homeenestoaineita.[2]

Aineen kuivumisaika on pitkä: pinta on sateenkestävä pinta alle vuorokaudessa, käsittelykuiva neljässä vuorokaudessa, mutta perusteellinen kuivuminen kestää kolmesta neljään viikkoa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ylitapio 2006, s. 1,7
  2. Uulatuote
  3. Sivonen 1997, s. 22