Rosenheimin poltergeist

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Annemarie Schaberl Rosenheimissa vuonna 1967.

Rosenheimin poltergeist on tunnetuimpia väitettyjä poltergeist-tapauksia.[1] Se sattui vuosina 19671968 saksalaisessa Rosenheimin kaupungissa. Poltergeist-ilmiöt alkoivat jatkuvina sulakkeiden palamisena ja salaperäisinä puhelinsoittoina asianajaja Sigmund Adamin toimistossa. Toimiston ulkopuolelta tulevat puhelut keskeytyivät usein kilahduksiin tai katkesivat kokonaan. Toisinaan toimiston kaikki neljä puhelinta soivat yhtä aikaa, mutta kukaan ei vastannut toisessa päässä.

Paikallisen sähkölaitoksen ja puhelinyhdistyksen huoltohenkilöstöt kutsuttiin tutkimaan tapahtumia. Sähkölaitoksen huoltohenkilöstö havaitsi, että tarkkailulaitteet rekisteröivät suuria voimansiirtoja, joille ei löytynyt selitystä. Toimisto kytkettiin suoraan kaapeliyhteyteen keskusmuuntoasemalle jolla eliminoitiin muun sähköverkon tuottamat häiriöt. Tällä ei ollut vaikutusta ilmiöihin, joten oli mahdollista olettaa, että voima vaikutti itse laitteeseen.[2] Fyysikko John Taylor huomautti, että sähkönkulutusta rekisteröivän piirturin lukemat oli todennäköisesti aiheutettu mekaanisesti. Piirturin neulaa oli painettu ja paperikin oli repeytynyt. [3] Myös tapausta tutkinut fyysikko F.Karger päätyi raportissaan siihen, että ilmiöiden syy kuten piirturin jälki ja lamppujen rikkuminen myös silloin kun valo ei ole päällä ei ole sähköön liittyvä vaan mekaaninen ja äkillinen sekä älyllisen voiman aiheuttama. Saman voiman arvioitiin aiheuttaneen huonekalujen siirtymisen ja taulujen kääntymisen.[4]

Toimistossa kuului myös mystisiä koputuksia ja ilmestyi mustia jälkiä. Niiden arveltiin liittyvän kaapin takaa löytyneeseen kumipamppuun.[5]

Puhelinlaitoksen huoltohenkilöstö puolestaan havaitsi että toimistosta oli soitettu suuri määrä puheluja paikalliseen "Neiti Aika" -palveluun.[1] Työpaikan henkilökunta ei myöntänyt soittaneensa kyseisiä puheluja.[4]

Tutkiessaan ilmiöitä parapsykologi Hans Bender huomasi, että oudot tapahtumat sattuivat ainoastaan erään työntekijän tultua työpaikkaan ja nitä tapahtui vain hänen toimistoaikanaan ja ne loppuivat hänen jätettyään työpaikan. Tämä työntekijä oli 19-vuotias Annemarie Schaberl. Kattolamput heiluivat voimakkaasti, kun Schneider käveli pitkin käytävää. Professori Bender onnistui saamaan lamppujen heilumisen filmille. Benderin käsityksen mukaan tapahtumiin ei sisältynyt petosta. Hän ei löytänyt piilossa olevia lankoja. Hollantilainen toimittaja Hoebens kritisoi Benderiä siitä, että tämä ei koskaan julkaissut tuloksiaan, mistä seurasi, että asiaa ei voitu arvioida, ja siitä, että Bender jätti kertomatta, että poliisi oli huomannut Schaberlin huijaavan.[6] Benderin mukaan kyseessä oli Schaberlin psykokineettinen reaktio siihen, että että hän oli masentunut sekä epävakaa ja työ yksitoikkoista.[7] Toisin kuin Bender väitti, Schaberlin uudessa työpaikassa ilmiöitä ei kuitenkaan enää tapahtunut.[5]

Albin Neumann, Herbert Schiff ja Gert Günther Kramer kirjoittivat 1969 skeptisen kirjan "Falsche Geister – echte Schwindler" koko nimeltään "Von falschen Geistern und echten Schwindlern - Die macht des Aberglaubens"(saksaa= "vääriä henkiä, aitoja huijareita t. "vääristä hengistä ja oikeista huijauksista - taikauskon voima")[8] He esittivät että ilmiöt olisi voitu saada aikaan järjestetyin mekaanisin keinoin teippien, lankojen jms. avulla.[2] Albin Neumann oli taikuri, joka havaitsi paikalla käytyään tutkimuksissa käytetyn lamppuun kiinnitetyn heilurin.[8] Asianajotoimisto, jossa ilmiöt tapahtuivat, haastoi kirjoittajat oikeuteen julkisten huijausväitteiden vuoksi. Puolustuksekseen kirjoittajat ilmaisivat vain halunneensa osoittaa olevan mahdollista järjestää aidolta näyttäviä ilmiöitä. Asianajotoimisto voitti jutun ja kirjan levitys kiellettiin ja kirjoittajat esittivät julkisen anteeksipyynnön.[2] Hans Bender kirjoitti tapauksesta 1968–1974 neljä laajaa artikkelia, vaikka ei varsinaisesti julkaissut tutkimustuloksia, mitä skeptikot ovat ihmetelleet. Falsche Geister on edelleen saatavissa.[8].

Asianajaja Adam kävi vuosia oikeutta aiheutuneista puhelinlaskuista mutta joutui lopulta maksamaan ne. Annemarie Schaberl ei ole haastatteluissa myöhemminkään myöntänyt aiheuttaneensa kyseisiä puhelinsoittoja, koputuksia tai tavaroiden siirtymisiä.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hans J.Eysenck, Carl Sargent - Selittämätön todellisuus - paranormaalien ilmiöiden salaisuudet 1983 Karisto ISBN 951-23-2032-0
  • Peter Andreas, Caspar Kilian - Todisteita uskomattomasta - parapsykologisia tutkimuksia 1974 Otava ISBN 951-1-01682-2
  • Mervi Koski - Maailman merkillisimmät kummitustarinat 2017 Minerva Kustannus Oy, Juva ISBN 978-952-312-454-7

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Eysenck, Sargent s. 102-104.
  2. a b c Andreas, Kilian s. 105-107.
  3. Taylor, John: Science and the Supernatural: An Investigation of Paranormal Phenomena Including Psychic Healing, Clairvoyance, Telepathy, and Precognition by a Distinguished Physicist and Mathematician., s. s. 107–108. Temple Smith, 1980.
  4. a b Roll, William G: The Poltergeist. Cosimo, Inc., 2004-03. ISBN 9781616406349. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.11.2017). en
  5. a b Bogen, Hans Joachim: Magie ohne Illusionen. Aurum Verlag, 1982.
  6. Hoebens, Piet Hein: Sense and Nonsense in Parapsychology. Kendrick Frazier. (toim.) Science Confronts the Paranormal. Prometheus Books, 1986. Prometheus Books.
  7. The Unbelievably Sad, Strange Story of a Girl and Her Poltergeist Broadly. 27.10.2015. Viitattu 1.11.2017. (englanniksi)
  8. a b c Koski s.113-114
  9. Airen: Spuk von Rosenheim: Geisterjäger, bitte kommen Spiegel Online. 15.11.2013. Viitattu 3.11.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]