Roselyn Sánchez

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Roselyn Sanchez)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Roselyn Sánchez vuonna 2013.

Roselyn Sánchez (s. 2. huhtikuuta 1973 San Juan, Puerto Rico) on puertoricolaissyntyinen yhdysvaltalainen malli ja näyttelijä.

Sánchez on nuorin neljästä sisaruksesta ja hänellä on kolme vanhempaa veljeä. Jo nuorena hän osoitti kiinnostusta niin näyttelemistä kuin tanssiakin kohtaan. Hän opiskeli markkinointia kolme vuotta Puerto Ricon yliopistossa.

Vuonna 1991 18-vuotias Sánchez muutti New Yorkiin, jossa hän otti laulu-, tanssi- ja näyttelemistunteja. Hän palasi Puerto Ricoon vuonna 1992 ja teki samana vuonna elokuvadebyyttinsä. Hän menestyi 1990-luvun alussa hyvin myös kauneuskilpailuissa. Sánchez palasi New Yorkiin ja näytteli saippuasarjassa As the World Turns vuosina 1996–1997.

Vuodesta 2005 alkaen Sánchez näytteli Elena Delgadon roolia sarjassa Ilman johtolankaa aina sarjan päättymiseen vuonna 2009 asti. Hän on näytellyt myös neiti Lopezia elokuvassa Koulukyttä (Underclassman).

Sánchez oli vuosina 1998–2001 naimisissa Gary Stretchin kanssa. Vuonna 2008 hän avioitui näyttelijä Eric Winterin kanssa, jonka kanssa hänellä on kaksi lasta, vuonna 2012 syntynyt tytär[1] ja vuonna 2017 syntynyt poika[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Roselyn Sanchez Biography Yahoo! Movies. Arkistoitu 15.8.2012. Viitattu 18.7.2012. (englanniksi)
  2. Diaz, Thatiana: FIRST LOOK: Roselyn Sanchez and Eric Winter Introduce Baby Dylan Gabriel Winter people.com. 7.11.2017. Viitattu 4.9.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.