Romanien kansallispäivä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Romanien kansallispäivä
Romanien lippu
Romanien lippu
Valtio Kansainvälinen
Vietetään 8. huhtikuuta
Järjestämistiheys vuosittain
Ensimmäisen kerran 1990

Romanien kansallispäivä on 8. huhtikuuta. Vuonna 1971 Lontoossa pidettiin ensimmäinen kansainvälinen romanikongressi ja hyväksyttiin romanien lippu. Kongressin avajaispäivää on vuodesta 1990 vietetty romanien kansallispäivänä. Suomessa Helsingin yliopiston almanakkatoimisto hyväksyi vuonna 2012 romanien kansallispäivän 8. huhtikuuta mukaan almanakkaan vuodesta 2014 alkaen.[1][2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Romanien kansallispäivä pääsee kalentereihin Ilta-Sanomat. 2.10.2012. Viitattu 3.10.2012.
  2. Holm, Milla: Romanipäivä pääsi almanakkaan 8.4.2015. Yle Uutiset. Viitattu 8.4.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]