Rakuunamäen sotilaskoti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rakuunamäen sotilaskoti edustallaan raskas partioajoneuvo RG32M vuoden 2014 lippujuhlan päivänä.

Rakuunamäen sotilaskoti Lappeenrannassa Leirin kaupunginosan Rakuunamäellä oli lähes satavuotias sotilaskoti ja toimi Lappeenrannan sotilaskotiyhdistyksen kolmesta sotilaskodista keskussotilaskotina. Kahvilapalvelujen lisäksi siellä järjestettiin erilaisia tilaisuuksia. Se lakkautettiin 31. toukokuuta 2017.[1]

Nykyisin suojeltu sotilaskotirakennus Väinö Valveen katu 4:ssä rakennettiin alun perin 1800-luvun puolella varuskunnan ruokalaksi. Sotilaskodiksi se remontoitiin Sune Maconin suunnitelmien mukaan ja vihittiin käyttöön 20. elokuuta 1922.[2]

Mervi Kansonen kirjoittaa sotilaskodin satavuotishistoriaa.[2]

5.9.2018 Rakuunanmäen Sotilaskoti sai uudet omistajat Lappeenrannasta ja Tampereelta, kun Padre House Oy ja valtiota edustanut Senaatti-kiinteistöt allekirjoittivat kauppasopimuksen. Uudet omistajat halusivat historiallisen rakennuksen jäävän paikalliseksi toimijaksi tavoitteena jatkaa entisellä toimialalla. Ulkoisesti erinomaisessa kunnossa oleva rakennus vaatii sisäosiltaan päivitystä ennen uuden toimijan sisäänmuuttoa.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sotilaskodit Lappeenrannan sotilaskotiyhdistys. Viitattu 31.5.2017.
  2. a b Petri Kivimäki: Siinä meni tuhansien suomalaismiesten ainoa henkireikä Yle uutiset. 31.5.2017. Viitattu 31.5.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]