Rakennetun emootion teoria
Rakennetun emootion teoria (aiemmin teoria emootiosta käsitteellisenä aktina[1]) on tieteellinen teoria, joka selittää tunteen kokemuksen ja havainnon.[2][3] Teorian esitti Lisa Feldman Barrett ratkaistakseen asian, jota hän kutsuu ”emootioparadoksiksi” [1], minkä hän väittää hämmentäneen emootion tutkijoita vuosikymmeniä, ja jota hän kuvailee seuraavasti: ihmisillä on eläviä ja intensiivisiä kokemuksia emootiosta jokapäiväisessä elämässään: he raportoivat näkevänsä emootioita, kuten ”vihaa”, ”surua”, ja ”iloa” toisissa ihmisissä, ja he kertovat kokevansa ”vihaa”, ”surua” ja niin edelleen itsessään. Tästä huolimatta psykofysiologiset ja neurotieteelliset todisteet ovat epäonnistuneet antamaan johdonmukaista tukea tällaisille erottuville kokemuksen luokille. [4] Sen sijaan kokeellinen näyttö asiasta esittää, että se mikä aivoissa ja kehossa on olemassa, on affekti, ja että emootiot rakennetaan lukuisten aivojen verkostojen toimiessa yhdessä.[5][6] Huolimatta tästä todistejoukosta, useimmat muut emootioteoriat olettavat, että emootiot ovat geenien varustamia, eivät opittuja, ja ne tuotetaan aivoissa niihin erikoistuneissa piireissä: vihan piiri, pelon piiri, ja niin edelleen. Tällainen näkökanta liittyy hyvin yhteen emootioon liittyvien yleisten käsitysten kanssa. Rakennetun emootion teoria haastaa nämä oletukset. Se esittää, että nämä emootiot (usein ”perusemootioiksi”[7] kutsutut) eivät ole biologisesti määräytyneitä, vaan sen sijaan ne ovat ilmiöitä, jotka ilmaantuvat tietoisuuteen kunakin hetkenä perustavamman laatuisista ainesosista.
Teorian selostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teoria voidaan esittää yksinkertaisessa muodossaan seuraavasti:
”Jokaisena hereillä olon hetkenä aivosi käyttävät menneitä kokemuksiasi, käsitteiksi järjestettyinä, ohjatakseen tekojasi ja antaakseen aistimuksillesi merkityksen. Kun kyseessä olevat käsitteet ovat emootiokäsitteitä, aivosi rakentavat emootion ilmentymän. ”
Yksityiskohtaisemmin, emootion ilmentymät rakennetaan koko aivoissa lukuisten aivojen verkostojen yhteistyönä. Tähän rakentamiseen kuuluvat ainesosat sisältävät kehoaistin, käsitteet, ja sosiaalisen todellisuuden. [2] Kehoaistin ennakoinnit toimittavat tietoa kehon tilasta, ja lopulta tuottavat perustavaa laatua olevat affektiiviset miellyttävän , epämiellyttävän, kiihottuneisuuden ja rauhallisuuden tunteet. Käsitteet ovat ruumiillistunutta tietoa (kulttuuristasi), emootiokäsitteet mukaan lukien. Sosiaalinen todellisuus järjestää yhteisen yksimielisyyden ja kielen, mikä tekee emootion havaitsemisesta mahdollisen saman kulttuurin jakavien ihmisten kesken.
Analogiana ajattele väriä. Ihmiset kokevat värit erillisinä luokkina: sinisenä, punaisena, keltaisena ja niin edelleen, ja nämä kategoriat vaihtelevat eri kulttuureissa. Värin fysiikka on kuitenkin jatkuvaa nanometreinä mitattavia aallonpituuksia ultravioletista infrapunaiseen. Kun ihminen kokee kohteen ”sinisenä”, hän käyttää (tiedostamattaan) värikäsitteitään luokitellessaan tämän aallonpituuden.[8] Ja itse asiassa ihmiset kokevat laajan aallonpituuksien alueen ”sinisenä.”
Samalla tavoin emootioiden ajatellaan yleensä olevan erillisiä ja erotettavissa olevia – pelko, viha, ilo – kun taas affekti (kehoaistin tuottama) on jatkuvaa. Rakennetun emootion teoria esittää, että kunakin hetkenä aivot ennakoivat ja luokittelevat kehoaistin ennakointien välityksellä ja oman kulttuurin emootiokäsitteiden avulla, rakentaakseen emootion ilmentymän, aivan kuten erilliset värit havaitaan. Tämä prosessi ilmentää kokemusta ”emootion saamisesta.”
Esimerkiksi kun jonkun aivot ennakoivat käärmeen läsnäolon samoin kuin käärmeen kohtaamisesta seuraavan epämiellyttävän affektin, nuo aivot saattaisivat luokitella ja rakentaa ”pelon” kokemuksen. Tämä prosessi tapahtuu jo ennen kuin mikään todellinen aistihavainto käärmeestä saavuttaa tietoisuuden. Tämän vastakohtana ”perusemootioiden” tutkija sanoisi, että henkilö ensin näkee käärmeen, ja tämä aistimus laukaisee sille omistautuneen ”pelkopiirin” aivoissa.
Teorian aiempia versioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teorian vanhemmat inkarnaatiot puettiin sanoiksi ydinaffektin pikemminkin kuin kehoaistin termeillä. Ydinaffekti on neurofysiologinen tila, joka on kuvailtavissa kahdessa ulottuvuudessa:
- Mielihyvä vs. mielipaha, mitattuna jatkuvalla asteikolla positiivisesta negatiiviseen
- Korkea vs. matala kiihottuneisuus, joka määritetään jatkuvalla asteikolla näiden ääripäiden välillä
Alkuperäisen käsitteellisen teorian mallin mukaan emootio tuotetaan, kun henkilö luokittelee oman ydinaffektiivisen tilansa käyttäen tietoa emootiosta. Tänä teoria yhdistää elementtejä kielitieteellisestä suhteellisuudesta ja affektiivisesta neurotieteestä.
Termin ”ydinaffekti” esittivät ensi kerran painettuna Russell ja Barrett vuonna 1999 lehdessä Journal of Personality and Social Psychology [9], missä sitä käytettiin viittaamaan affektiivisiin tunteisiin, jotka ovat osa jokaista tietoista tilaa (kuten Wundt asian esitti vuoden 1889 teoksessaan System der Philosophie). [10] Termi ”ydinaffekti” näyttäisi olleen käytössä myös ilmaisuna, joka liittää käyttäytymisen neuropsykologisen ymmärryksen sairaalloisesta affektista juurisyynä mihin tahansa inhimilliseen käyttäytymiseen.[11]
Tähän liittyvää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joseph LeDoux on esittänyt samankaltaisia näkemyksiä.[12]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Barrett, L. F.: Solving the emotion paradox: Categorization and the experience of emotion". Personality and Social Psychology Review. Annual Review of Genetics, 2006, 10. vsk, s. 20-46. PubMed:116430327. doi:10.1207/s15327957pspr1001_2. (englanniksi)
- ↑ a b Barrett, Lisa Feldman: How Emotions are Made: The Secret Life of the Brain. Gettysburg: Houghton Mifflin Harcourt, 2017. ISBN 9780544133310. (englanniksi)
- ↑ Barrett, L. F.: "The theory of constructed emotion: An active inference account of interoception and categorization". Social Cognitive and Affective Neuroscience, 2016, 12. vsk, s. 20-46. PubMed:27798257. doi:10.1093/scan/nsw154.
- ↑ Barrett, L. F.; Lindquist, K.; Bliss-Moreau, E.; Duncan, S.; Gendron, M.; Mize, J.; Brennan, L.: Of mice and men: Natural kinds of emotion in the mammalian brain?". Perspectives on Psychological Science ". Personality and Social Psychology Review. Perspectives on Psychological Science, 2007, 2. vsk, s. 297-312. doi:10.1111/j.1745-6916.2007.00046.x.
- ↑ Barrett, L. F.: "Emotions as natural kinds?". Perspectives on Psychological Science, 2007, 1. vsk, s. 28-58. PubMed:26151184. doi:10.1111/j.1745-6916.2006.00003.x.
- ↑ Barrett, L. F.; Wager, T: "The structure of emotion: Evidence from the neuroimaging of emotion". Current Directions in Psychological Science, 2006, 15. vsk, s. 79-85. PubMed:26151184. doi:10.1111/j.0963-7214.2006.00411.x.
- ↑ Ekman, P: Universals and cultural differences in facial expressions of emotion". Kirjassa Cole, J. (toim.). Nebraska Symposium on Motivation 1971, sivut 207-283. Lincoln, NE: University of Nebraska Press, 1972. ISBN 0-8032-5619-1. (englanniksi)
- ↑ Davidoff, J: "Language and perceptual categorization"(PDF).. Trends in Cognitive Sciences, 2001, 5. vsk, s. 382–387. PubMed:11520702. doi:10.1016/s1364-6613(00)01726-5.
- ↑ Russell, J. A.; Barrett, L. F: "Core affect, prototypical emotional episodes, and other things called emotion: Dissecting the elephant" (PDF). Journal of Personality and Social Psychology, 1999, 76. vsk, s. 805-819. PubMed:10353204. doi:10.1037/0022-3514.76.5.805.
- ↑ Wundt, Wilhelm Max: System der Philosophie. Leipzig, Saksa: Engelmann, 1889. ISBN 0-8032-5619-1. (saksaksi)
- ↑ Segarra, Efrain: "A Neuropsychological Model of Human Behavior and Therapeutic Change". Dissertation. University of Massachusetts: Amherst, 1983. {}
- ↑ LeDoux, Joseph: A Conversation with Joseph LeDoux. Cold Spring Harbor Symposia on Quantitative Biology, 1999, 79. vsk, s. 279–281. PubMed:26092896. doi:10.1101/sqb.2014.79.12.