Rajendra Pachauri

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rajendra Pachauri

Rajendra Kumar Pachauri (s. 20. elokuuta 1940 Nainital, Intia) intialainen taloustieteen ja tuotantotalouden tohtori.[1] Hän on toiminut IPCC:n johtajana vuodesta 2002 alkaen. IPCC sai vuoden 2007 Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren kanssa.[2][3]

Pachauri erosi tehtävästään 24. helmikuuta 2015, kun entinen työtoveri on syyttänyt häntä seksuaalisesta häirinnästä.[4]

IPCC:n perustivat Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) ja Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma (UNEP). IPCC on johtava ilmastonmuutoksen arvioinnin tieteellinen organisaatio. Pachauri on osallistunut IPCC:n työhön vuodesta 1995.

Pachauri on opiskellut Yhdysvalloissa North Carolina State Universityssä, ja suorittanut tohtorin tutkinnon sekä tuotantotaloudessa (industrial engineering) että taloustieteessä. Hän on luennoinnut mm. Yhdysvaltain ja Intian yliopistoissa, ollut tutkijana Maailmanpankissa ja toiminut neuvonantajana YK:n kehitysohjelmassa (UNDP) vuosina 1994–1999. Pachauri on ollut jäsenenä useissa kansallisissa ja kansainvälisissä johtokunnissa ja komiteoissa (tieteellinen, tutkimus, kunnallinen, ammatillinen ja yritykset). Hän on saanut korkean intialaisen palkinnon Padma Bhushan Intian presidentiltä tammikuussa 2001.[1]

Pachauri on Itä-Suomen yliopiston kunniaprofessori. Presidentti Tarja Halonen myönsi Pachaurille Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkin vuonna 2010.[5] Hänen johtamallaan monialakonserni TATA:n tukimusyksiköllä TERI:llä toimisto Joensuussa Itä-Suomen yliopiston kampuksella[4].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Pachauri Biography US Climate Change Science Program. Viitattu 27.10.2013.
  2. Intergovernmental Panel on Climate Change The Nobel Peace Prize 2007 Nobel Lecture by R. K. Pachauri The Nobel Foundation. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
  3. Gore accepts Nobel Peace Prize in Oslo msnbc.msn.com. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
  4. a b Työtoverin ahdistelusta syytetty YK:n ilmastopaneelin johtaja eroaa tehtävästään Ylen uutiset. 24.2.2015. Viitattu 24.2.2015.
  5. Nobelisti Pachauri Itä-Suomen yliopiston kunniaprofessoriksi Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 27.10.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]