Raikka Rautarinne

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Raimo Rautarinne)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Raimo ”Raikka” Rautarinne (28. helmikuuta 19489. syyskuuta 2019[1]) oli suomalainen rumpali. Hän soitti muun muassa yhtyeissä The Roosters ja The Boys.

Rautarinne aloitti uransa 1960-luvun puolivälissä Häjyt-nimisessä yhtyeessä, joka teki 15. syyskuuta 1965 singlen ”Häjyt beat / Yksin”. Yhtyeen muita jäseniä olivat laulaja Tapio Törmä, kitaristi Jaakko Kaarala ja basisti Heikki Kiiskinen. Häjyjen hajottua Rautarinne, Kaarala ja Kiiskinen siirtyivät Jim Pembroken The Pems -yhtyeeseen, josta Rautarinne siirtyi vuosiksi 1966–1967 The Roostersiin.

The Roostersin hajottua tilapäisesti Rautarinne soitti hetken aikaa Blues Sectionissa ja liittyi sen jälkeen Mosaic-yhtyeeseen, joka teki vuonna 1968 singlen ”Happier Man / Crazy Train”. Yhtyeessä soittivat hänen lisäkseen Frank Robson (urut ja laulu), Nikke Nikamo (kitara) ja Olli Könönen (basso). Tämän jälkeen Rautarinne soitti ABC-yhtyeessä, jossa olivat mukana Nikamo ja Jukka Hauru kitaristeina ja Pekka Pohjola basistina, mutta yhtye hajosi ensimmäisen ja ainoan keikkansa jälkeen.

Kesällä 1968 Rautarinne palasi takaisin The Roostersiin ja syksyllä yhtye jäi hänen komentoonsa, kun Von Hertzenin veljekset Lasse ja Hasse eivät enää jaksaneet ja antoivat Rautarinteen käyttää The Roostersin nimeä. Rautarinne teki yhtyeestä progressiivisen ja mukaan tulivat Jukka Gustavson, Hanski Vihunen ja Nikamo. Nikamo vaihtui tammikuussa 1969 Jorma Karvoseen. Gustavsonin lähdettyä Wigwamiin The Roosters hajosi ja Rautarinne siirtyi The Boysiin.

Rautarinne oli tekemässä myös Suomen Talvisota 1939–1940 -yhtyeen Underground-Rock -levyä vuonna 1970. Levyllä hän soittaa kappaleissa ”Edistyksen voima”, ”Däng-däng-däng-däng” ja ”Suomi palaa”.

  1. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 29.9.2019. s. C15