R.Smg. Ascianghi
| R. Smg. Ascianghi | |
|---|---|
 |
|
_crowned.svg){kind=small} |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Odero-Terni-Orlando, Muggiano |
| Kölinlasku | 20. tammikuuta 1937 |
| Laskettu vesille | 5. heinäkuuta 1937 |
| Palveluskäyttöön | 26. maaliskuuta 1938 |
| Poistui palveluskäytöstä | miehistönsä upottama 23. heinäkuuta 1943 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
697,25 t (pinnalla) 856,40 t (sukellus) |
| Pituus | 60,18 m |
| Leveys | 6,45 m |
| Syväys | 4,7 m |
| Koneteho |
2 × dieselmoottoria 1 200 bhp 2 × sähkömoottoria 800 hv |
| Nopeus |
14 solmua (pinnalla) 7,5 solmua (sukellus) |
| Miehistöä | 45 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
1 × 100 mm/47 tykki 2 × 13,2 mm ilmatorjuntakonekivääriä 6 × 533 mm torpedoputkea |
R. Smg. Ascianghi oli Italian kuninkaallisen laivaston vuonna 1937 vesillelaskettu Adua-luokan sukellusvene, joka palveli toisessa maailmansodassa.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus tilattiin OTO:n Muggianon telakalta, missä köli laskettiin 20. tammikuuta 1937. Alus laskettiin vesille 5. heinäkuuta ja luovutettiin laivastolle 25. maaliskuuta 1938.[1]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italian liittyessä sotaan 10. kesäkuuta 1940 alus kuului La Speziaan sijoitettuun I sukellusveneosaston 15. laivueeseen, mutta sen palveluspaikkana oli Cagliari Sardiniassa. Alus lähti Cagliarista ensimmäiselle sodanajan partiomatkalleen 20. kesäkuuta Baleaarien alueelle päällikkönään Ugo Gelli. Aluksen miehistö havaitsi 22. kesäkuuta suuren aseistetun aluksen, jota kohden se laukaisu neljän torpedon sarjan. Torpedot eivät osuneet, jolloin sukellusvene jatkoi hyökkäystä avaamalla tulen kansitykillä. Joitakin kranaatteja osui kohteeseen, mutta ilman näkyvää tulosta. Vastustan tarkka tykkituli pakotti sukellusveneen pinnan alle. Alus palasi Cagliariin 28. kesäkuuta.[2]
Alus teki joitakin tuloksettomia partiomatkoja Välimerellä. Aluksen päälliköksi tuli 21. syyskuuta Olinto Di Serio. Alus oli 20.-24. elokuuta 1941 partiomatkalla Beirutin edustalla, kun se upotti puolalaisen tankkerin Antarin.[2]
Aluksen partiomatkat jatkuivat ja sen päällikkyyden vastaanotti hetkeksi Rodolfo Bombig ja sitten Rino Erler, jonka ensimmäinen partiomatka aluksella oli marraskuussa 1942. Matkalla alus kuljetti 20 tonnia ampumatarvikkeita Messinasta Tobrukiin, jolloin se 3. marraskuuta pelasti merestä 20 saksalaista lentäjää. Aluksen seuraava matka oli jo 11.-16. marraskuuta Algerian rannikolla, jolloin se hyökkäsi 15. marraskuuta Bougienlahdella torpedoin pientä laivasto-osastoa vastaan. Hyökkäyksessä upposi miinalaiva HMS Algerine.[2]
Aluksen ollessa 2. maaliskuuta 1943 partiomatkalla Syrtinlahdella miehistö havaitsi suuren saattueen, jota vastaan hyökättiin. Torpedojen laukaisun jälkeen alus joutui väistämään päälle ajavaa alusta ja tekemään hätäsukelluksen. Muutamaa sekuntia myöhemmin miehistö kuuli kaksi voimakasta räjähdystä, mutta sodanjälkeen julkaistuissa brittiläisissä lähteissä osumia ei todenneta. Partiomatkalta palannut alus siirrettiin telakalle huoltoon.[2]
Aluksen päällikkyyden vastaanotti Mario Fiorini. Alus lähti ensimmäiselle partiomatkalleen Napolista yhdessä kahden muun aluksen kanssa Sisilian eteläpuolelle uuden päällikön alaisuudessa 16. heinäkuuta. Osaston tehtävänä oli häiritä liittoutuneiden maihinnousua Sisiliaan. Aluksen miehistö havaitsi iltapäivällä 23. heinäkuuta laivasto-osaston. Alus siirtyi hyökkäysasemaan ja laukaisi kaksi torpedoa. Sukellusvene joutui hyökkäyksensä jälkeen hävittäjien hyökkäyksen maaliksi, mikä aiheutti pahoja vaurioita ja useita vuotoja. Maksimisyvyyden saavutettuaan aluksen päällikkö päätti nousta pintaan jatkaakseen taistelua siellä. Pintaan noussut alus joutui välittömästi HMS Laforeyn ja HMS Eclipsen tykistötuleen, joka esti sukellusveneen miehistön toiminnan.[2]
Sukellusvene upposi muutamassa minuutissa vieden mukanaan 23 miehistönjäsentä. Brittialukset poimivat merestä 27. Ascianghi oli tehnyt sodan aikana 22 partiomatkaa ja yhden huoltokuljetuksen sekä 24 erilaista siirtoa. Yhteensä aluksella oli purjehdittu 28 923 merimailia.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)