Puksipuut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puksipuut
Isopuksipuu eli isopuksi (Buxus sempervirens)
Isopuksipuu eli isopuksi (Buxus sempervirens)
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheobionta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Kladi: Aitokaksisirkkaiset Eudicots
Lahko: Buxales
Heimo: Puksipuukasvit Buxaceae
Suku: Puksipuut Buxus
L.
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Puksipuut Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Puksipuut Commonsissa

Puksipuut eli puksit eli koiranpensaat (Buxus)[1][2][3] on noin 70 lajia käsittävä suku puksipuukasvien eli puksikasvien (Buxaceae) heimossa. Ne ovat ainavihreitä pensaita tai pieniä puita. Lajeja kasvaa luonnonvaraisena Euroopan länsi- ja eteläosissa, Aasian lounais-, etelä- ja itäosissa, Afrikassa, Etelä-Amerikan pohjoisimmassa osassa, Keski-Amerikassa ja Meksikossa. Suurin osa lajeista kasvaa trooppisilla tai subtrooppisilla alueilla.

Suomessa on kasvatettu perinteisesti puksipuita lähinnä ruukuissa ja talvehdittamalla ne valoisassa viileässä kellarissa. Talvehtiminen epäonnistuu liian lämpimässä ja kuivassa tilassa.

Lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viljely ja hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Suomessa puutarhamyymälöistä saatava isopuksipuun yleisin lajike on reunuspuksipuu (Buxus sempervirens ’Suffruticosa’). Se on herkkä pakkasvaurioille, eikä sitä kannata istuttaa avomaalle. Isopuksipuu talvehtii I-vyöhykkeellä vain hyvin suojattuna avomaalla ja on hyvin herkkä kevätahavalle. Vaaleanvihreälehtinen japaninpuksipuu on osoittautunut Suomessa melko kestäväksi. Paksu lumihanki talvisin luo suotuisat olosuhteet kasvien menestymiselle. Talvenkestävyys vaihtelee lajikkeittain. Yleisesti saksalaiset taimistoviljelijät pitävät isopuksipuita kestävämpinä kuin japaninpuksipuita. Buxus microphylla ’Faulkner’ on osoittautunut melko kestäväksi lajikkeeksi avomaalla I- ja jopa II-vyöhykkeellä, mutta hyvä talvehtiminen edellyttää kunnollista lumipeitettä ja suojausta kevätauringolta. Buxus microphylla ’Green Gem’ ja Buxus microphylla ’Green Velvet’ ovat kanadalaisia uutuuslajikkeita, jotka on kehitetty risteyttämällä isopuksipuita ja japaninpuksipuita (Buxus microphylla var. koreana × Buxus sempervirens). Niille ominaisia piirteitä ovat isopuksipuun tummanvihreä, tuuhea lehdistö ja puksipuuksi erinomainen kevätahavan kesto. Nämä lajikkeet kasvavat luonnostaan siron muotoisiksi eikä niitä ole välttämättä tarvetta leikata. Green Gem kasvaa hyvin hitaasti noin 30–60 cm korkeaksi pyöreähköksi pensaaksi ja Green Velvet sitä nopeammin ja selkeästi suuremmaksi, noin metrin korkuiseksi ja korkeuttaan leveämmäksi pensaaksi muutaman kymmenen vuoden kuluessa, mikäli ei satu paleltumaan sitä ennen. Molemmat lajikkeet talvehtivat suojattuina II-vyöhykkeellä.[4][5]

Puksipuut viihtyvät puolivarjossa ja auringossa ja ne vaativat keskimääräisen kastelun ja lannoituksen. Juuristo on hyvin lähellä pintaa. Puita ei saa leikata liian myöhään kesällä, sillä uudet kehittyvät versot eivät tuolloin ehdi vahvistua ja "puutua" ennen talven tuloa. Useimmat talvikuolemat aiheutuvat kevätahavasta ja puksipuut vaativatkin tehokasta suojausta kevätauringon poltteelta. Keväällä kasvin herätessä talven jäljiltä sen juuristo saattaa olla yhä roudassa ja veden saanti mahdotonta. Puksipuun juuria kannattaa kastella haalealla vedellä lumien sulamisaikaan ja nopeuttaa siten roudan sulamista. Minkään lajikkeen talvenkestävyyttä ei voida taata edes eteläisimmässä Suomessa.

Hyötykäyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puksipuiden hienosyinen puuaines on suosittua puutöissä ja soittimien osina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Puutarhaliiton julkaisuja nro 363. Helsinki 2012. ISBN 978-951-8942-92-7
  2. Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Puksipuut (Buxus)
  3. Suomen Lajitietokeskus: Puksit – Buxus
  4. Buxus 'Green Gem' mobot.org. Viitattu 28.6.2011.
  5. Buxus 'Green Velvet' mobot.org. Viitattu 28.6.2011.