Puhoksen perinnepäivät

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Puhoksen perinnepäivät on kesäisin järjestettävä kulttuuria ja perinnekoneita yhdistävä ulkoilmatapahtuma Kiteellä. Puhoksen perinnepäivät järjestetään Kiteen vanhassa Puhoksessa, Puhoksen Perinnenavetan sekä vanhan myllyn lähellä. Samalla alueella sijaitsi historiallisesti Nils Ludvig Arppen jalanjäljissäselvennä saha sekä telakka, jossa on valmistettu Suomen ensimmäinen höyrylaiva, Ilmarinen.

Tapahtumassa on vuosittain vaihtuvaa ohjelmistoa. Aiempina vuosina ohjelmistoon on kuulunut esimerkiksi vintagekoneiden ja perinteisten käsityötaitojen esittelyä. Kävijöillä on ollut myös mahdollisuus kokeilla kädentaitoja itse. Tapahtumassa ovat perinteisesti esiintyneet Tukkilaiset. 1920-luvulla valmistuneessa Puhoksen perinnenavetassa on tapahtuman ajan näytillä kokoelma maatalouden, kodinhoidon ja arkisten tarvikkeiden esineistöä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]