Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja on Joni Skiftesvikin vuonna 1983 julkaistu esikoisteos. Neljätoista novellia sisältävä kirja palkittiin vuoden parhaana esikoisteoksena 1983 saaden J.H. Erkon esikoiskirjapalkinnon. Kirja oli lukijoiden mieleen ja sai erinomaiset kritiikit.

Erityisesti kirjan niminovelli on saanut jopa klassikon aseman.lähde? Novelli kertoo kahden pikkupojan hukkumisesta heikkoihin jäihin. Pohjoisen karu luonto ja ihmisten hiljainen alistuminen kuoleman edessä antavat novellille oman, erikoisen sävynsä, jota takaumina kuvatut poikien kesäiset leikit pehmentävät. Novellikokoelma kohosi myyntimenestykseksi. Kirjaa on käytetty runsaasti mm. koulujen lukemistona.

Rakenteiltaan Skiftesvikin novellit poikkeavat valtavirrasta. Hän käyttää nopeita elokuvamaisia leikkauksia. Kerronta on tiivistä, mutta värikästä. Osuvat repliikit värittävät tekstiä. Sävyt vaihtelevat alakulosta hersyvään iloon. Tarinoiden äkkinäiset käänteet yllättävät.

Skiftesvikin esikoiskirjan novelleista on tehty myös sovituksia. Matti Ijäksen ohjaama televisioelokuva Katsastus (1988) pohjautuu Skiftesvikin kolmeen novelliin, joista Vanha mies ja Näprääjä, julkaistiin esikoisteoksessa. Yle Teema -kanavan yleisöäänestyksessä marraskuussa 2008 Katsastus valittiin 1980-luvun suosituimmaksi tv-ohjelmaksi. Elokuva menestyi Suomen edustajana Prix Italia- ja Kultainen Praha-kilpailuissa saaden Prahassa lehdistön palkinnon.lähde?

Raimo O. Niemi ohjasi Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja -novellista samannimisen TV-elokuvan, joka sai Nordisk Panoraman palkinnon vuoden parhaana pohjoismaisena lyhytelokuvana 2003[1] ja Odense Film Festival -kunniamaininnan 2004.lähde?

Pauli Räsänen ohjasi MTV-teatterille novellista Valtuuskunta samannimisen elokuvan 1984 sekä novellista Yö Helsingissä samannimisen elokuvan 1985. Pauli Huotari ohjasi novelleista Ensimmäinen työpäivä ja Peilinki yhteensovitetun elokuvan Kenraalin poika TV1:lle 1985.

Skiftesvikin esikoisteoksen useita novelleja on sovitettu näyttämölle ja esimerkiksi Katsastus on esitetty parissakymmenessä teatterissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]