Prolegomena

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Prolegomenan ranskankielisen painoksen kansilehti vuodelta 1865.

Prolegomena eli johdatus mihin tahansa metafysiikkaan, joka vastaisuudessa voi käydä tieteestä (saks. Prolegomena zu einer Jeden Künftigen Metaphysik) on Immanuel Kantin filosofinen teos, joka julkaistiin vuonna 1783, kaksi vuotta Puhtaan järjen kritiikin ensimmäisen painoksen jälkeen. Sen tavoitteena oli toimia yhteenvetona Kritiikille ja selventää sen epäselviksi jääneitä kohtia.

Prolegomena sisältää yleiskatsauksen Kritiikin tärkeimmistä väittämistä ja puolustaa niitä, joskus käyttäen argumentteja joita Kant ei ollut käyttänyt Kritiikissä. Kant luonnehti Prolegomenassa käyttämäänsä helpommin lähestyttävää lähestymistapaa "analyyttiseksi", vastakohtana Kritiikin "synteettiselle" mielen kykyjen ja niiden prinsiippien vaiheittaiselle tutkimukselle.

Teos on tarkoitettu myös polemiikiksi. Kant oli pettynyt Kritiikin saamasta vaisusta vastaanotosta, ja painotti uudessa teoksessaan toistuvasti hänen kriittisen hankkeensa välttämättömyyttä koko metafysiikan olemassaololle tieteenä. Kant kysyi teoksen esipuheessa, "onko sellainen asia kuin metafysiikka lainkaan mahdollinen?" Kirjan liitteessä kumotaan eräs Kriitikin saama epäsuotuisa arvostelu yksityiskohtaisesti.

Kirjallisuutta suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kant, Immanuel: Prolegomena, eli, Johdatus mihin tahansa metafysiikkaan, joka vastaisuudessa voi käydä tieteestä. (Prolegomena zu einer jeden künftigen Metaphysik, 1783.) Suomentanut ja selitykset laatinut Vesa Oittinen. 2. painos 2005. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-659-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.