Sisäinen realismi
Sisäinen realismi (myös pragmaattinen realismi) on ontologinen kanta, jota on kannattanut ennen kaikkea Hilary Putnam. Sisäinen realismi hyväksyy tieteellisen realismin tiedenäkemyksen, mutta ei sen ontologisia tulkintoja eli metafyysistä realismia.[1] Sisäinen realismi voidaan nähdä synteesinä tieteellisen realismin ja pragmatismin välillä.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Putnam kannatti aiemmin metafyysistä realismia, eli näkemystä, jonka mukaan ulkoisen todellisuuden kategoriat ja rakenteet ovat sekä ontologisesti että kausaalisesti itsenäisiä ihmismielen suorittamaan käsitteellistävään toimintaan nähden. Putnam kuitenkin hylkäsi metafyysisen realismin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa matemaattisen logiikan uusien tulosten ja eräiden W. V. O. Quinen ajatusten kannustamana. Uutta näkemystään hän kutsui ”sisäiseksi realismiksi”, joskin hän on sanonut myös, että hänen olisi oikeastaan tullut käyttää nimitystä ”pragmaattinen realismi”.[2][3]
Metafyysisen realismin ongelmana oli Putnamin mukaan se, että se epäonnistuu selittämään, miksi viittaaminen ja totuus ovat mahdollisia. Metafyysisen realismin mukaan käyttämämme käsitteet ja kategoriat viittaavat johonkin, koska ne sopivat jollain mystisellä tavalla yhteen ulkoisessa todellisuudessa ennalta olevien kategorioiden, lajien ja yksilöiden kanssa. Mutta miten on mahdollista, että todellisuus muodostuu tietyistä rakenteista ja kategorioista, mieli muodostuu omista kategorioistaan ja rakenteistaan, ja nämä kaksi sopivat sattumalta täydellisesti yhteen? Putnamin mukaan vastauksen täytyy olla, ettei todellisuus ole ennalta rakentunut, vaan että mieli ja sen käsitteelliset skeemat rakentavat sen.[2]
Pragmaattinen lähestymistapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisäinen realismi on näkemys, jonka mukaan todellisuus saattaa olla kausaalisesti itsenäinen ihmismieleen nähden, mutta sen rakenne — sen jakaantuminen lajeihin, yksilöihin ja kategorioihin — on ihmismielen toiminnan tulosta, eikä todellisuus siksi ole ontologisesti itsenäinen. Ajatus on saanut yleistasolla vaikutteita Immanuel Kantin ajatuksesta, jonka mukaan tietomme ulkoisesta todellisuudesta on ”ajatuksen kategorioiden” määräämää.[4]
Putnam on katsonut, että tieteen vakiintuneet teoriat tulee hyväksyä, silloinkin kun ne koskevat aistien ulottumattomissa olevia asioita, (todennäköisinä) totuuksina. Tämän ei hänen mielestään kuitenkaan tarvitse johtaa metafyysiseen realismiin, jossa niiden lauseiden, jotka muodostavat tieteelliset teoriat, tulee katsoa vastaavan ulkoista todellisuutta. Näin Putnam hylkää totuuden vastaavuusteorian.[1]
Sisäisen realismin mukaan todellisuus on siis eräässä mielessä käsitejärjestelmämme muokkaama, ja siksi sille voidaan antaa useampia tosia ja täydellisiä, mutta keskenään jossakin mielessä kilpailevia kuvauksia.[5] Esimerkiksi ”olion” ja ”olemassaolon” käsitteillä on monia erilaisia käyttöjä, eikä niillä ole yhtä absoluuttista ”merkitystä” — se, kuinka monta oliota katsomme todellisuudessa olevan, riippuu käyttämästämme käsitejärjestelmästä, ja eksistenssikvanttoria voidaan käyttää monella tavalla olemassaolon ilmaisemiseen.[6]
Putnam pitää sisäistä realismiaan avaimena siihen, kuinka arkijärjen mukainen realismi voidaan säilyttää ilman metafyysisen realismin ”absurditeettien ja antinomioiden” hyväksymistä. Sisäisessä realismissa säilyy realismista se, että todellisuutta ei yritetä jakaa ”tieteelliseen kuvaan” ja ”meille ilmenevään kuvaan”: arkipäivän konkreettiset esineet ovat olemassa, eikä ympärillämme oleva todellisuus ole illuusio. Uutta on kuitenkin se, että joudumme hyväksymään, että monet usein käyttämämme kuvaukset heijastelevat tarpeitamme ja valintojamme.[7]
Nelson Goodman oli muotoillut hieman samanlaisen ajatuksen teoksessaan Fact, Fiction and Forecast (1956). Siinä Goodman ehdotti, ettei ole olemassa ”mitään yhtä maailmaa, vaan monia maailmoja, jotka kukin ovat ihmismielen luomia”.[8] Putnam hylkäsi tällaisen sosiaalisen konstruktivismin, mutta piti ajatuksen, jonka mukaan todellisuudesta voi olla monia oikeita kuvauksia. Mitään näistä kuvauksista ei voida todistaa tieteellisesti ”yhdeksi, todeksi” kuvaukseksi todellisuudesta.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita relativismia, koska kaikki kuvaukset eivät ole yhtä lailla oikeita, eikä sitä, mitkä kuvaukset ovat oikeita, määritellä subjektiivisesti.[9] Putnamin mukaan realismi ei kuitenkaan ole ristiriidassa käsitteellisen relativismin kanssa: on mahdollista olla yhtä aikaa sekä realisti että käsiterelativisti.[3]
Putnamin mukaan sisäisen realismin ytimessä on turhien dikotomioiden hylkääminen. Ongelmallisia ovat esimerkiksi dikotomia ”oliossa itsessään” olevien ominaisuuksien ja mielen projisoimien ominaisuuksien välillä, sekä dikotomia väitettävyysehtojen ja totuusehtojen välillä.[10] C. S. Peircen ja William Jamesin vaikutuksesta Putnam on katsonut myös, ettei tosiasioiden ja arvojen välillä ole dikotomiaa. Eettisillä arvostelmilla on usein tosiasiapohja, ja yhtä lailla tieteellisissä arvostelmissa on eettinen elementtinsä.[9]
Suomessa sisäistä realismia ovat kannattaneet muun muassa Raimo Tuomela[5] ja Sami Pihlström[11].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Boyd, Richard: Scientific Realism The Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 15.12.2008.
- ↑ a b Putnam, Hilary: Realism with a Human Face. Toimittanut James Conant. Cambridge, Mass.: Harvard University Press, 1990.
- ↑ a b Putnam 1999, s. 597.
- ↑ Brown, Curtis: Internal Realism: Transcendental Idealism?. Midwest Studies in Philosophy, 1988, nro 12, s. 145–55. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Ylikoski, Petri: Konstruktivismi ja realismi Helsingin yliopisto. Viitattu 15.12.2008.
- ↑ Putnam 1999, s. 597, 603
- ↑ Putnam 1999, s. 604.
- ↑ Goodman, Nelson: Fact, Fiction, and Forecast. University of London: Athlone Press, 1954.
- ↑ a b Putnam, Hilary: A Half Century of Philosophy: Viewed from Within. Daedalus, 1997, nro 12. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Putnam 1999, s. 601–602.
- ↑ Tukiainen, Arto: Realismin ongelma ja pragmatismi (Arvostelu teoksesta Pihlström, Sami: Structuring the World. The Issue of Realism and the nature of Ontological Problems in Classical and Contemporary Pragmatism. Acta Philosophica Fennica, vol. 59. Suomen filosofinen yhdistys, 1996. ) Niin & näin. 2/1997. Arkistoitu 25.9.2011. Viitattu 15.12.2008.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pihlström, Sami: Hilary Putnamin sisäinen realismi pragmatismin muotona. Teoreettisen filosofian lisensiaatintutkimus. Helsingin yliopisto, filosofian laitos, 1993.
- Pihlström, Sami: Putnamin episteemisestä totuuskäsityksestä. Niin & näin, 1994, nro 2. Artikkelin verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Putnam, Hilary: Philosophical Papers: Realism and Reason. Cambridge University Press, 1985. ISBN 0521313945. Teoksen verkkoversio.
- Putnam, Hilary: ”Pragmatic Realism”. Teoksessa Kim, Jaegwon & Sosa, Ernest (toim.): Metaphysics: an anthology. Blackwell Publishing, 1999. ISBN 063120279X. Julkaistu alun perin teoksessa Putnam, Hilary: The Many Faces of Realism. La Salle, Ill.: Open Court, 1987.