Porin Rakennusmessut

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Porin Rakennus ja LVI-Messut on Satakunnan Ammattikorkeakoulun rakennustekniikan opiskelijoista koostuvan Porin Valmistuvat Rakennusinsinöörit Ry:n järjestämä kaksipäiväinen ja vuosittain järjestettävä tapahtuma.

Messut ovat olleet ja ovat edelleen täysin opiskelijavetoiset. SAMK seuraa messuja sivusta, muttei osallistu messujen järjestämiseen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Messuja on järjestetty jo vuodesta 1964 alkaen Porin teknillisen oppilaitoksen, nykyisen Satakunnan Ammattikorkeakoulun Tekniikan Porin yksikön viimeisen vuoden opiskelijoiden projektina. Aluksi messujen järjestäjinä toimivat valmistuvat rakennusmestarit, mutta vuonna 1972 vastuu siirtyi valmistuville rakennusinsinööreille.

Aluksi tapahtumaa järjestettiin Porin Karhulinnan tiloissa. Sieltä messut siirtyivät nykyisen Satakunnan Ammattikorkeakoulun tiloihin. Vuonna 1992 messut siirtyivät juuri valmistuneeseen Porin Karhuhalliin, jossa messut ovat toimineet siitä asti.

Messujen vuosittainen kävijämäärä on ollut runsas 10 000 kävijää.

Vuoden 2011 messut jäivät viimeisiksi yksinomaan Porin rakennusmessuiksi, sillä vuoden 2012 messujen järjestäjät ovat käyneet eri koulutusohjelman, kuin aikaisemmat vuodet, mukaan on ympätty LVI-puolta, joten messut kulkevat 2012 alkaen nimellä Porin Rakennus- ja LVI-messut.

Vuoden 2009 messut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2009 messut järjestettiin 21.3.-22.3.2009 Porin Karhuhallissa. Messujen teemana oli energiansäästö. Messut juonsi Jorma Piisinen eli Remontti-Reiska. Esiintyjinä messuilla oli The Spectre sekä Janne Tulkki. Messuilla oli jälleen kävijöitä noin 10 000.

Vuoden 2016 messut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2016 Porin Rakennus Ja LVI-Messut järjestettiin 19.-20.3.2016 Porin Karhuhallissa. Messujen teemana oli linjasaneeraus, sekä energiatehokkaat säästöratkaisut omakotitaloissa. Messut juonsi Elina Wallin ja pääesiintyjänä oli Anssi Kela. Ice Hearts-hyväntekeväisyysjärjestö piti messuilla huutokaupan, jonka tuotto ohjattiin

lasten ja nuorten liikuntaan.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porin Rakennus ja LVI-messujen www-sivu

Satikan artikkeli Porin Rakennusmessuista ja Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry:stä