Ponte Vecchio
Ponte Vecchio on keskiaikainen Arno-joen ylittävä silta Firenzessä Italiassa. Se yhdistää Arno-joen rannat kapeimmalta kohdalta. Paikalla on ollut silta roomalaisten ajoista lähtien. Nykyisen sillan suunnittelivat Neri di Fioravante ja Taddeo Gaddi ja se rakennettiin vuosina 1335–1345.[1][2] Silta on suosittu nähtävyys, koska sillä on molemmin puolin paljon myymälöitä, etenkin kultasepänliikkeitä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ponte Vecchio, "Vanha silta", on nimensä mukaisesti Firenzen vanhin silta ja ainoa, jota ei räjäytetty toisen maailmansodan aikana. Sillalla työskentelivät alkuaikoina teurastajat, nahkurit ja sepät, mutta hajun ja metelin vuoksi heidät häädettiin vuonna 1593. Tilalle tulivat kultasepät, joita sillalla edelleenkin pitää kauppaansa useita. Keskellä siltaa on myös Firenzen kuuluisimman kultasepän Benvenuto Cellinin (1500–1571) rintakuva.[3]
Katutason yläpuolella kulkee Vasarin käytävä ("Corridoio Vasariano"), joka rakennettiin vuonna 1565 Palazzo Vecchion ja Palazzo Pittin välille. Sitä pitkin valtaapitävät Medicit pääsivät kulkemaan paikasta toiseen joutumatta laskeutumaan rahvaan joukkoon. Käytävällä on kuuluisien taiteilijoiden kuten Rembrandtin ja Rubensin omakuvia.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Nicolas Janberg: Structurae: Ponte Vecchio (1345) en.structurae.de. Viitattu 12.5.2008. (englanniksi)
- ↑ Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 10. Renessanssi, s. 205. WSOY, 1981. ISBN 951-0-09738-1.
- ↑ a b Catling, Christopher: Kaupunkikirjat: Firenze ja Toscana, s. 106–107. WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-36318-8.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ponte Vecchio Wikimedia Commonsissa