Polytrimetyleenitereftalaatti
.svg)
Polytrimetyleenitereftalaatti eli PTT on polyestereihin kuuluva polymeeri. Sen monomeerejä ovat 1,3-propaanidioli ja tereftaalihappo. Polytrimetyleenitereftalaatilla on useita käyttökohteita.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polytrimetyleenitereftalaatti on termoplastinen polymeeri. Polymeerin moolimassa on tavanomaisesti 10 000–56 000 g/mol. Yhdisteen sulamispiste on 225–228 °C ja lasisiirtymälämpötila on noin 45 °C. Polytrimetyleenitereftalaatin kiteisyysaste on 30–50 %, ja kiteisyys on suurimmillaan 70 °C:n lämpötilassa. Polytrimetyleenitereftalaatti liukenee vain heksafluori-isopropanoliin tai kuumiin kloorattuihin hiilivetyihin. Aineen tiheys on 1,3–1,4 g/cm3. Polytrimetyleenitereftalaatin mekaaniset ominaisuudet ovat hyvin samankaltaiset kuin polyetyleenitereftalaattilla, mutta on elastisempaa. Mekaanisia ominaisuuksia voidaan parantaa lasikuidun avulla. Yhdiste värjäytyy helposti ja värinkesto on hyvä.[1][2][3][4][5][6]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polytrimetyleenitereftalaatin valmistusmenetelmä patentoitiin ensimmäisen kerran vuonna 1941, mutta polymeerin kaupallinen valmistus alkoi vasta vuonna 1998, kun 1,3-propaanidiolin suuren mittakaavan valmistusmenetelmät olivat kehittyneet riittävästi. Yhdisteen monomeerit ovat 1,3-propaanidioli ja tereftaalihappo tai dimetyylitereftalaatti. Reaktiot ovat tyypiltään kondensaatioreaktioita tai vaihtoesteröintejä. Synteesi tapahtuu sulafaasissa 250–275 °C:n lämpötilassa. Katalyyttinä reaktiossa käytetään titaanibutoksidia tai dibutyylitinaoksidia.[2][3][4][5][6]
Polytrimetyleenitereftalaatista valmistetaan erityisesti kuituja, mutta myös kalvoja ja kappaletuotteita. Käyttökohteita ovat muun muassa mattojen, tekstiilien, elintarvikepakkausten, kuumuutta kestävien pullojen ja sähköpistokkeiden valmistus.[1][2][3][4][6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Anthony J. East :"Polyesters, Thermoplastic", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2006.
- ↑ a b c Erik Gubbels, Thomas Heitz, Motonori Yamamoto, Vinit Chilekar, Sirus Zarbakhsh, Michael Gepraegs, Horst Köpnick, Manfred Schmidt, Wilhelm Brügging, Jörn Rüter & Walter Kaminsky: "Polyesters", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2018.
- ↑ a b c Helmut Sattler & Michael Schweizer: "Fibers, 5. Polyester Fibers", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011.
- ↑ a b c S. L. Sakellarides: "Poly(trimethylene terephthalate)", teoksessa Encyclopedia of Polymer Science and Technology, John Wiley & Sons, New York, 20041.
- ↑ a b George Wypych: Handbook of Polymers, s. 628–630. ChemTech Publishing, 2022. ISBN 978-1-927885-96-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.12.2023). (englanniksi)
- ↑ a b c Lobke De Vos, Babs Van de Voorde, Lenny Van Daele, Peter Dubruel & Sandra Van Vlierberghe: Poly(alkylene terephthalate)s: From current developments in synthetic strategies towards applications. European Polymer Journal, 2021, 161. vsk, nro 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 13.12.2023. (englanniksi)