Polyklooritrifluorieteeni
Polyklooritrifluorieteeni eli PCTFE on halogenoituihin polyolefiineihin kuuluva polymeeri. Sen valmistuksessa käytettävä monomeeri on klooritrifluorieteeni. Polyklooritrifluorieteenillä on useita käyttökohteita.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyklooritrifluorieteeni on termoplastista. Molekyylimassaltaan alhaiset polymeerit ovat vahoja tai öljyjä ja korkeampimassaiset polymeerit ovat kiinteitä aineita. Polymeerin sulamispiste on noin 186–216 °C. Lasisiirtymälämpötila on 71–99 °C (eräissä lähteissä 40–75 °C).[1][2][3][4] Polyklooritrifluorieteeni liukenee vain kuumiin estereihin, halogenoituihin hiilivetyihin tai eettereihin. Aineen kemikaalinkestävyys on hyvä, mutta erittäin väkevät hapot ja emäkset sekä halogeenit reagoivat sen kanssa. Yhdiste ei päästä lävitseen kaasuja, kuten vesihöyryä tai happea. Myös UV-ja gammasäteilynkesto on hyvä. Polyklooritrifluorieteeni on palamatonta. Polyklooritrifluorieteenin tiheys on 2,08–2,14 g/cm3 ja kiteisyysaste 45–65 %. Polymeeri säilyttää mekaaniset ominaisuutensa laajalla lämpötila-alueella -240–200 °C. Polyklooritrifluorieteenillä on polytetrafluorieteenin tavoin matala kitkakerroin ja vähäinen tarttuvuus.[1][2][3][4][5][6][7]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polyklooritrifluorieteeniä valmistetaan klooritrifluorieteenistä radikaalipolymeroinnilla. Radikaali-initiaattoreina käytetään orgaanisia peroksideja tai kaliumpersulfaattia. Reaktio voidaan tehdä joko liuos- tai emulsiopolymerointina.[1][2][3][5]
Polyklooritrifluorieteenistä valmistetaan kalvoja, pinnoitteita ja kappaletuotteita. Sitä käytetään esimerkiksi metallien pinnoittamiseen, kaapeleiden eristämiseen, kaasuja- ja kosteuttaläpäisemättömien pakkausten valmistukseen, avaruustekniikassa, laboratoriolaitteiden osien valmistamiseen ja teollisuuden putkien ja venttiilien valmistamiseen.[1][2][3][5][6][7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d G. H. Millet & J. L. Kosmala: "Fluorine-Containing Polymers, Polychlorotrifluoroethylene", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.
- ↑ a b c d Klaus Hintzer, Tilman Zipplies, D. Peter Carlson & Walter Schmiegel: "Fluoropolymers, Organic", teoksessa Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2014.
- ↑ a b c d Bruno Ameduri: "Fluorinated (Co)Polymers: Synthesis, Properties, and Applications", teoksessa Encyclopedia of Polymer Science and Technology, John Wiley & Sons, New York, 2012.
- ↑ a b George Wypych: Handbook of Polymers, s. 349–351. ChemTech Publishing, 2022. ISBN 978-1-927885-96-3. (englanniksi)
- ↑ a b c Jukka Seppälä: Polymeeriteknologian perusteet, s. 192. 6. painos. Otatieto, 2005. ISBN 978-951-672-348-1.
- ↑ a b Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 880. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3-11-011451-5. (englanniksi)
- ↑ a b Marianne Gilbert: Brydson's Plastics Materials, s. 399, 417. Butterworth-Heinemann, 2017. ISBN 978-0-323-35824-8. (englanniksi)