Polyfosforihappo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Polyfosforihappo
Polyphosphoric acid.svg
Tunnisteet
CAS-numero 8017-16-1
Ominaisuudet
Molekyylikaava Hn+2PnO3n+1
Ulkomuoto Väritön tai kellertävä hyvin viskoosi neste
Tiheys 2,06 g/cm3[1]
Liukoisuus veteen Liukenee veteen

Polyfosforihappo (Hn+2PnO3n+1, missä n on kokonaisluku ja n > 1) on eräs niin kutsutuista kondensoituneista fosforihapoista ja kuuluu fosforin happihappoihin. Yhdistettä käytetään muun muassa orgaanisen kemian synteeseissä.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa polyfosforihappo on väritöntä tai kellertävää erittäin viskoosia siirappimaista nestettä. Lukuun ottamatta yksinkertaisinta polyfosforihappoa pyrofosforihappoa, yksittäisten polyfosforihappojen fysikaalisia ominaisuuksia ei ole tutkittu. Yhdiste on vahva moniarvoinen happo happo ja fosforihappoa vahvempi. Polyfosforihapon voidaan katsoa koostuvan toisiinsa linkittyneistä P(OH)O3-yksiköistä. Mikäli yksiköiden määrä on suuri, yli 16, on ketjun päiden protonit vain heikosti happamia. Laimeissa vesiliuoksissa polyfosforihappo esiintyy pääasiassa ortofosforihappona.[1][2][3][4][5][6]

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polyfosforihappoa valmistetaan tyypillisesti joko liuottamalla fosforipentoksidia fosforihappoon, kuumentamalla fosforihappoa, jolloin fosforihappoa kondensoituu ja fosforihappomolekyyleistä lohkeaa vettä tai polttamalla fosforia, jolloin muodostuu fosforipentoksidihuuruja, jotka johdetaan veteen. Polyfosforihappoja luokitellaan usein niiden valmistuksessa käytetyn fosforipentoksidin massaprosenttiosuuden mukaisesti.[1][2][3][4][5][6]

Polyfosforihappoa käytetään lannoitteiden sekä polyfosfaattisuolojen kuten ammoniumpolyfosfaatin valmistuksessa sekä bitumin valmistuksessa. Orgaanisessa kemiassa sitä käytetään hyvion voimakkaana happokatalyyttinä, dehydraus-, hydrolyysi-, polymeroitumis-, asylointi- ja syklisointireaktioissa. Usein sitä käytetään myös monissa happokatalysoiduissa toisiintumisreaktioissa kuten Beckmann-, Lossen- ja Wagner–Meerwein-toisiintumisissa.[1][2][3][4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d John H. Dodd: Polyphosphoric Acid, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2001. Teoksen verkkoversio Viitattu 4.5.2016
  2. a b c David R. Gard: Phosphoric Acids and Phosphates, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 4.5.2016
  3. a b c Klaus Schrödter, Gerhard Bettermann, Thomas Staffel, Friedrich Wahl, Thomas Klein & Thomas Hoffmann: Phosphoric Acid and Phosphates, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2008. Viitattu 4.5.2016
  4. a b c Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 875. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515. (englanniksi)
  5. a b c Rodney Gilmour: Phosphoric Acid, s. 183–202. CRC Press, 2013. ISBN 9781439895108. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 4.5.2016). (englanniksi)
  6. a b D.E.C. Corbridge: Phosphorus, s. 187–189. CRC Press, 2013. ISBN 9781439840887. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 4.5.2016). (englanniksi)