Polydioksanoni
Polydioksanoni eli poly-p-dioksanoni on polyestereihin kuuluva polymeeri. Sitä valmistetaan dioksanonista. Polydioksanoni on biohajoavaa, ja sillä on käyttökohteita esimerkiksi lääketieteessä. Yhdisteestä käytettyjä lyhenteitä ovat esimerkiksi PDO, PDS ja PDX.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polydioksanoni on melko pehmeä polymeeri. Sen sulamispiste on 106–119 °C ja lasisiirtymälämpötila on -17–0 °C. Polydioksanoni on siis huoneenlämpötilassa elastinen polymeeri. Polymeerin tavanomainen molekyylimassa on 58 000–175 000 g/mol, kiteisyysaste on 37–57 %, eli se on puolikiteinen polymeeri, ja tiheys on 1,3–1,4 g/cm3. Polydioksanoni on biohajoavaa. Ihmiselimistössä siitä muodostuu glyoksyylihappoa ja edelleen glysiiniä.[1][2][3][4]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Polydioksanonia valmistetaan dioksanonin renkaanavautumispolymeroinilla. Reaktio suoritetaan usein huoneenlämpötilassa, jotta polymeerihajoamista takaisin monomeerikseen ei tapahtuisi. Katalyytteinä käytetään esimerkiksi tinaoktoaattia, alumiini-isopropoksidia, zirkoniumasetyyliasetonaattia tai organosinkkiyhdisteitä.[2][4][5]
Polydioksanonista valmistetaan kuituja suulakepuristuksella. Polymeeristä tehdään esimerkiksi tikkejä ja muita lääketieteellisiä ompeleita, luunastoja, liimoja ja verisuonten korjaukseen käytettäviä materiaaleja. Sitä tutkitaan käytettäväksi lääkeaineiden annostelusovellutuksiin.[1][2][4][3][5][6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Michael Szycher, Jinhao Qiu & Mami Tanaka: "Biomaterials, Prosthetics, and Biomedical Devices", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004.
- ↑ a b c George Wypych: Handbook of Polymers, s. 365–367. ChemTech Publishing, 2022. ISBN 978-1-927885-96-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.11.2023). (englanniksi)
- ↑ a b Francesco Puoci (toim.): Advanced Polymers in Medicine, s. 253. Springer, 2015. ISBN 978-3-319-12477-3. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.11.2023). (englanniksi)
- ↑ a b c Nowsheen Goonoo et al.: Polydioxanone-based bio-materials for tissue engineering and drug/gene delivery applications. European Journal of Pharmaceutics and Biopharmaceutics, 2015, 97. vsk, s. 371–391. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.11.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Paul K. Chu, Xuanyong Liu (toim.): Biomaterials Fabrication and Processing Handbook, s. 465. CRC Press, 2008. ISBN 978-0-8493-7973-4. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.11.2023). (englanniksi)
- ↑ Gomaa A. M. Ali, Abdel Salam H. Makhlouf (toim.): Handbook of Biodegradable Materials, s. 339–340. Springer, 2023. ISBN 978-3-031-09710-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 27.11.2023). (englanniksi)