Pikkupunka
| Pikkupunka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Erittäin uhanalainen |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Ericales |
| Heimo: | Esikkokasvit Primulaceae |
| Alaheimo: | Myrsinoideae |
| Suku: | Alvet Lysimachia |
| Laji: | minima |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Pikkupunka (Lysimachia minima)[1] on euraasialainen, hyvin pienikokoinen yksivuotinen kasvilaji. Suomessa se on harvinainen merenrantojen kasvi ja luokiteltu uhanalaiseksi.[2]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkupunka kasvaa vain 0,5–5 senttimetrin pituiseksi. Sen varret ovat hentoja, rentoja ja usein punertavia. Varsi haaroo tavallisesti tyvestä, haarat ovat kaarevasti kohenevia ja kapealti siipipaltaisia. Pienet lehdet ovat ehytlaitaisia, puikeita ja aivan lyhytruotisia. Alemmat lehdet ovat vastakkain, ylemmät ovat kierteisesti. Vaalean punertavat pienet kukat sijaitsevat ylemmissä lehtihangoissa. Kukan ratasmainen teriö on paljon verhiötä lyhempi. Pikkupunka kukkii Suomessa kesä-elokuussa.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkupunkaa tavataan Euroopassa Espanjasta itään aina Keski-Venäjälle saakka. Eteläisimmät havainnot ovat Keski-Italiasta ja Balkanin niemimaalta, pohjoisessa levinneisyysalue ulottuu Britteinsaarille, Etelä-Norjaan, -Ruotsiin ja -Suomeen sekä Baltiaan. Lisäksi lajia tavataan satunnaisesti Pohjois-Amerikassa.[4] Suomessa pikkupungalla on kolme esiintymisaluetta: Kymenlaaksossa, Varsinais-Suomessa sekä Varsinais-Suomen ja Satakunnan rajamailla. Kaikki esiintymispaikat ovat merenrannoilla tai niiden välittömässä läheisyydessä.[5][6]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa pikkupunka kasvaa tyypillisesti avoimilla paikoilla hiekka- ja hiesupohjaisilla merenrantaniityillä.[3] Etelämpänä se on myös sisämaan kasvi, jota tavataan monenlaisilla avoimilla ja kosteilla paikoilla, joissa maan pinta on särkynyt. Suomessa syy lajin harvinaistumiseen on rantaniittyjen umpeenkasvu karjan laidunnuksen lähes loputtua.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Laine, Unto: Pikkupunka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 56.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pikkupunka – Lysimachia minima Laji.fi. Viitattu 22.11.2020.
- ↑ Ympäristöministeriö: Uhanalaiset putkilokasvit luonnonsuojeluasetuksessa Viitattu 25.8.2010.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 220.
- ↑ Anderberg, A. & A-L: Den virtuella floran: Knutört (myös levinneisyyskartta) 2004–2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 25.8.2010. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2009: Pikkupungan leveinneisyys Suomessa Viitattu 25.8.2010.
- ↑ a b Laine 1997, s. 56.