Pikapuhemuoto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pikapuhemuodoiksi kutsutaan eräitä suomen kielen yleisten verbien ja pronominien muotoja, joita on pidetty tyypillisinä etenkin nopeatempoisessa puheessa. Pikapuhemuotoja ovat verbien olla, tulla, mennä ja panna taivutusmuodot, joissa konsonantti on kadonnut, esimerkiksi en oo 'en ole', oisin, 'olisin' tuun, 'tulen', meette 'menette', paa 'pane'.[1] Pronominien pikapuhemuotoja ovat mä 'minä' ja sä 'sinä' ja niiden yksitavuiset taivutusmuodot: mulle 'minulle', sulla 'sinulla' ja niin edelleen. [2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Mielikäinen, Aila: Verbien pikapuhemuotojen morfosyntaksia. Virittäjä, 2009, s. 18−37. Helsinki: Kotikielen seura. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.5.2016.
  2. ↑ § 716 Minä, sinä, hän, me, te, he Iso suomen kielioppi. Viitattu 19.5.2016.
  3. ↑ § 100 Persoonapronominien taivutus Iso suomen kielioppi. Viitattu 19.5.2016.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pikapuhemuoto&oldid=20378765”