Pieksämäen Sanomat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo vuosina 1925–1951 ilmestyneestä lehdestä. Pieksämäen Lehti käytti samaa nimeä vuosina 1953–1958.
Lehden ensimmäisen varsinaisen numeron etusivu.

Pieksämäen Sanomat oli vuosina 1925–1951 ilmestynyt Pieksämäen ensimmäinen paikallislehti.

Faktori Eemeli Mäki perusti vuonna 1925 Pieksämäelle kirjapainon ja alkoi julkaista Pieksämäen Sanomat -nimistä paikallislehteä. Vuonna 1930 sen kilpailijaksi perustettiin oikeistolainen Pieksämäki-lehti. Lehdet yhdistettiin vuonna 1947 siten, että Mäki myi lehtensä Pieksämäen taustapiirin perustamalle uudelle yhtiölle. Talousvaikeuksista kärsinyt Pieksämäen Sanomat myytiin vuonna 1951 kuopiolaiselle Savo-lehdelle. Paikallislehti lopetettiin ja sen tilaajat yritettiin houkutella Savon lukijoiksi.[1]

Pieksämäen Sanomat ilmestyi vuosina 1925–1947 kerran, vuosina 1948–1949 kahdesti ja vuosina 1950–1951 kolmesti viikossa. Sen levikki oli 1940-luvulla noin 2 500 kappaletta. Päätoimittajina työskentelivät Toimi Ronkainen (1925–1927), Eemeli Mäki (1927–1932), Elina Mäki (1932–1947), Visa Mäki (1947), Walter Jokinen (1947–1948), Heikki Honkalinna (1948–1949), Usko Santavuori (1949–1950), Esko Puranen (1950), Heimo J. Kivioja (1950) ja Eino A. Jäppinen (1950–1951).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen lehdistön historia 6: Hakuteos Kotokulma – Savon Lehti, s. 211–212. Kuopio: Kustannuskiila Oy, 1988. ISBN 951-657-240-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]