Perunasalaatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Perunasalaattia

Perunasalaatti on kylmä lisäke, jota voi nauttia alkuruokana tai lisukkeena. Yleisesti perunasalaattia nautitaan uudenvuodenjuhlissa ja vappuna keitettyjen nakkien kera.[1][2] Perunasalaattia voi valmistaa itse, mutta sitä löytyy ympärivuotisesti myös kauppojen eineshyllyiltä.

Perunasalaattiin kannattaa valita kiinteämaltoinen, ei-jauhoinen perunalajike, joka merkitään suomalaisissa perunapusseissa vihreällä merkinnällä.[3]

Perunasalaatti valmistetaan keitetyistä ja kuutioiduista kylmistä perunoista, hakatusta kelta- tai punasipulista, kuutioidusta suolakurkusta, purjosipulista, omenasta, kapriksesta tai näiden yhdistelmistä. Perusainesten sekaan lisätään kastike. Kastike on yleensä kermaviili- tai majoneesipohjainen, johon voi lisätä mausteeksi silputtua persiljaa, mustapippuria, yrttisuolaa tai sinappia mieltymysten mukaan. Sekoittamisen jälkeen perunasalaatin annetaan maustua kylmässä vähintään tunnin, mielellään yön yli. Tarjoilua varten salaatin voi koristella ruohosipulin varsilla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bäcksbacka, Katja: Ei vappua ilman perunasalaattia Helsingin Sanomat. 23.4.2009. Arkistoitu 24.5.2012.
  2. Uuden vuoden juhlavinkit keventäjät.fi. Arkistoitu 31.12.2010.
  3. Pieni opas perunasta (PDF) kasvikset.fi. Kotimaiset Kasvikset ry. Viitattu 7.4.2020. [vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikikirjasto
Wikikirjasto
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Perunasalaatti.