Pelagonia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pelagonia ja muut Makedonian ja sen ympäristön antiikin aikaiset alueet kartalla.

Pelagonia (m.kreik. Πελαγονία tai Πηλαγονία, Pēlagonia) on historiallinen alue Balkanilla nykyisen Pohjois-Makedonian eteläosassa. Se oli antiikin aikana Ylä-Makedoniaa ja Makedonian valtakunnan osa sen laajimmassa vaiheessa.[1]

Pelagoniaa asutti alun perin sille nimensä antanut pelagonien (Pelagones, Πελαγόνες) heimo.[1] Pelagonian pohjoispuolella sijaitsi Paionia ja eteläpuolella varsinaisen Makedonian valtakunnan pohjoisimmat alueet, lännestä itään Deuriopos, Lynkestis ja Almopia.

Pelagoniassa sijaitsi Pelagonia-niminen kaupunki. Alun perin kaupunkeja sanotaan olleen kolme, ja seutu tunnettiin siksi myös nimellä Tripolitis, mutta viimeistään kahden muun hävittyä jäljellä jäänyt kaupunki tunnettiin Pelagoniana. Muiksi Pelagonian kaupungeiksi mainitaan Andraristos (tai Euristos) ja Pissaion. Stobi mainitaan joskus Pelagonian kaupunkien joukossa, mutta yleensä osana Paioniaa. Myös Styberra (Stymbara) sijoitettiin joskus Pelagoniaan, mutta yleensä se luettiin osaksi Deurioposta.[1]

Alueesta on saanut nimensä nykyinen Pohjois-Makedonian Pelagonian alue.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Smith, William: ”Pelagonia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]