Peipun koulu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Peipun kansakoulu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Peipun koulu oli Satakunnan Merikarvialla Peipun kylässä vuosina 1927–2005 toiminut alakoulu.[1]

1900-luvun alussa peippulaiset kävivät koulua pitkän matkan takana Köörtilässä. Kun koulun oppilasmäärä aina vain lisääntyi, alettiin pohtia joko koulun laajentamista ja oman koulun perustamista Peippuun. Jälkimmäinen vaihtoehto voitti, ja johtokunta piti ensimmäisen kokouksensa Kantolassa syksyllä 1926, kokoonkutsuja Kalle Kantola. Koulun pitopaikasta pyydettiin tarjouksia, joista kunnanvaltuusto hyväksyi Alakylässä sijaitsevan, Juho Merimaan omistaman Härkkelin talon. Sen remonttia odotellessa koulu pääsi alkuun Mahlamäessä eli Kantolassa syksyllä 1927. Alakoulua piti kymmenisen ensimmäistä vuotta sama opettaja vuorovuosin Härkkelissä ja vuoroin Lammelan koulussa. Kun kouluun saatiin toinenkin opettaja, alakoulutoiminta muutettiin kokovuotiseksi.[1]

Uutta koulurakennusta saatiin Peipussa odottaa vuoteen 1954 saakka[2], ja silloinkin se oli pienempi kuin mitä oli kaavailtu. Suurten ikäluokkien myötä ahtaassa koulussa oli enimmillään 1960-luvun alkupuolella kolme opettajaa, seitsemän luokkaa ja yli 80 oppilasta. Jatkokoulu ja seitsemäs luokka siirrettiin Ylikylään, jonne perustettiin 2-vuotinen kansalaiskoulu.[1]

1960-luvulta alkaen oppilasmäärä alkoi vähentyä niin, että vuonna 1988 oppilaita oli enää parikymmentä[2]. Peipun koulu toimi silti vuoteen 2005 saakka.[1]

Vuodesta 1959 Peipun koulun opettajana toiminut Reijo Ostamo[2] laati koulun 75-vuotishistoriikin, joka julkaistiin 2002.

  1. a b c d Hakosalo, Lauri: Peipun koulu Merikarvian kansakoulujen historia. 20.3.2016. Merikarvia-seura. Viitattu 19.6.2019.
  2. a b c Merikarvia voisi kadehtia Utsjoen kouluoloja. Helsingin Sanomat, 17.5.1988, s. 12. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ostamo, Reijo (toim.): Peipun koulu 75 vuotta. Peipun koulun 75-vuotisjuhlatoimikunta, 2002. ISBN 952-91-5027-X.