Peilitesti

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Peilitesti (engl. mirror self-recognition test, MSR) on Gordon Gallupin kehittelemä testi, jolla tutkitaan voivatko eläimet tunnistaa itsensä peilikuvastaan. Testi tunnetaan myös kehityspsykologiassa lapsen kehitystä kuvastavana mittarina. Klassisessa esimerkissä testin kohteena olevan yksilön kasvoihin tai muualle yksilölle suoraan näkymättömään paikkaan sijoitetaan värikäs täplä. Tämän jälkeen seurataan, yrittääkö yksilö poistaa sen tai vähintään koskettaa sitä, mikä osoittaisi, että yksilö tunnistaa peilissä näkyvän hahmon olevan se itse. Yli 18-kuukautisten ihmislasten, ihmisapinoiden (paitsi gorilloiden[1]), harakan[2] ja ainakin yhden aasiannorsun (kolmesta kokeessa olleesta)[3][2] on havaittu läpäisevän testin. Pullokuonodelfiinin[4][2] ja miekkavalaan[4] on tulkittu myös läpäisevän testin. Joidenkin ihmisten kanssa paljon tekemisissä olleiden gorillayksilöiden on kuitenkin havaittu läpäisevän peilitestin.[5][6]

Behavioristit ovat kyenneet kiertämään MSR-testin ehdollistamisella. Tässä kokeessa kyyhkyset opetettiin nokkimaan peilistä näkemiään itseensä sijoitettuja täpliä ruokapalkintojen avulla. Koetta ei kyetty toistamaan eikä kyyhkynen ole ikinä läpäissyt testiä ilman koulutusta.[2]

Testi suoritetaan yleensä niin, että toisaalle yksilöön sijoitetaan samanlainen mutta peilissä näkymättömästä materiaalista valmistettu täplä, sen varmistamiseksi, ettei testin kohde reagoi pelkästään tuntoaistin antamiin ärsykkeisiin.

Länsimaisista ihmislapsista 50 % tunnistaa itsensä peilistä 18 kuukauden iässä. 20–24 kuukauden iässä 65 % läpäisee testin. Psykoanalyytikko Jacques Lacan kutsui tätä peilivaiheeksi.

Peilitestin on todettu korreloivan vahvasti sen kanssa, että lapsi ymmärtää esineiden olevan edelleen olemassa, vaikka ne on piilotettu (object permanence).[7] Edelleen on väitelty siitä merkitseekö kyky tunnistaa itsensä peilikuvastaan tietoisuutta itsestä. Tietoisuuden vaikean ongelman kannattajat ovat vastanneet testin tuloksiin katsomalla, että peilitesti osoittaa vain sen, että joillakin eläimillä on tarpeeksi kognitiivisia kykyjä ympäristönsä mallintamiseen, mutta se ei osoita fenomenaalisen tietoisuuden olemassaoloa itseään.

Peilitestiä on kritisoitu sittemmin puutteelliseksi, koska minäkäsityksen on havaittu olevan vahvasti kulttuurisidonnainen, ja testin toimivan erityisesti länsimaisilla lapsilla. Osaa testatuista yksilöistä kasvoihin sijoitettu merkintä ei ilmeisesti häirinnyt tai kiinnostanut niin, että olisivat esimerkiksi koskettaneet sitä useasti tai yrittäneet poistaa sitä, joka testissä on merkityksellistä. Läheskään kaikki lapsista (ja eläimistä), joilla katsotaan jo olevan käsitys itsestään yksilöinä, eivät läpäise koetta. Esimerkiksi Fidžillä ja Keniassa monet kuusivuotiatkaan lapset eivät läpäise testiä.[8][9] Testin toimivuutta on epäilty myös joillain eläinlajeilla kuten koirilla, joilla haju ja kuulo ovat tärkeitä aisteja, mutta näkö ei ole välttämättä yhtä keskeisessä asemassa.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Susan D. Suarez, Gordon G. Gallup Jr.: Self-recognition in chimpanzees and orangutans, but not gorillas (abstrakti) Journal of Human Evolution, Vol. 10, Issue 2, Pages 175–188. February 1981. Viitattu 27.9.2016. (englanniksi)
  2. a b c d Frans B. M de Waal: The Thief in the Mirror Plos Biology. 19.8.2008. Viitattu 27.9.2016, viitemalline käyttöön. (englanniksi)
  3. Peter Aldhous: Elephants see themselves in the mirror New Scientist. 30.10.2006. Viitattu 27.9.2016, viitemalline käyttöön. (englanniksi)
  4. a b F. Delfoura, K. Marten: Mirror image processing in three marine mammal species: killer whales (Orcinus orca), false killer whales (Pseudorca crassidens) and California sea lions (Zalophus californianus) (abstrakti) Behavioural Processes Vol. 53, Issue 3, pp 181–190. 26.4.2001. Viitattu 27.9.2016. (englanniksi)
  5. India S. Nicholson, Jay E. Gould: Mirror mediated object discrimination and self-directed behavior in a female gorilla (abstrakti) Primates, Vol. 36, Issue 4, pp 515–521. October 1995. Viitattu 27.9.2016. (englanniksi)
  6. S. Posada, M. Colell: Another gorilla (Gorilla gorilla gorilla) recognizes himself in a mirror (abstrakti) American Journal of Primatology, 69: 576–583. 11.12.2006. Viitattu 27.9.2016. (englanniksi)
  7. http://psycnet.apa.org/journals/dev/14/1/44/
  8. Maggie Koerth-Baker: Kids (and Animals) Who Fail Classic Mirror Tests May Still Have Sense of Self Scientific American. 29.11.2010. Viitattu 27.9.2016. (englanniksi)
  9. Tanya Broesch, Tara Callaghan, Joseph Henrich, Christine Murphy ja Philippe Rochat: Cultural Variations in Children’s Mirror Self-Recognition (doi: 10.1177/0022022110381114) Journal of Cross-Cultural Psychology,. 9.9.2010 (online). Viitattu 27.9.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]