Siirry sisältöön

Pauli Rantanen

Wikipediasta

Pauli Rantanen (13. joulukuuta 1936 Harlu26. tammikuuta 2016 Vihti)[1] oli vihtiläinen keksijä, jonka keksintöjen tarkoitus oli luonnonsuojelu ja kehitysmaiden köyhien auttaminen.

Rantasen elämän pääkohdat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pauli Rantanen on sota-ajan evakko, jonka perhe asettui Tohmajärvelle. Kymmenvuotiaana pojasta tuli paimen, 12-vuotiaana renki ja 14-vuotiaana verhoilija. 17-vuotiaana sähköasentajana hän rakensi itselleen talon, jonka alakerrassa hänellä oli metalliverstas ja kodinkoneliike. Sitten hän siirtyi monikansallisen öljy-yhtiön palvelúkseen ensin Itä-Suomen aluejohtajana ja sitten Australiassa. Siellä öljyä etsiessään hän törmäsi arvomineraalien etsijöihin ja vaihtoi taas alaa jalokiviammattilaiseksi.[2]

Palattuaan 1970-luvun puolivälissä Suomeen Pauli Rantanen aloitti kehitysaputyön toimimalla kirkon ja helluntaiherätyksen yhteisen kahvikampanjan puuhamiehenä. Vuonna 1979 hän oli mukana perustamassa LKA:n (nykyisin Fida International) ensimmäistä kirpputoria Helsingin Vilhovuorenkadulle. LKA:n valtakunnallinen tekstiilikeräys Yhdelle vähimmistä toteutettiin Vihdin Selkin kylässä 1981. Alueelle kerättiin useita miljoonia kiloja tekstiilijätettä. Samaan aikaan rakennettiin LKA:lle laaja kirpputoriketju sekä synnytettiin teollista tekstiilinkierrätystä harjoittava Rejtex Oy.[3] Se sai Uudenmaan ympäristöpalkinnon 1991, Helsingin kierrätyspalkinnon 1993 ja Ekosäätiön Pekka Kuusi -palkinnon. Rejtex Oy:n toiminta loppui konkurssiin 1994[4]. LKA:n ja Pauli Rantasen tiet erosivat 1989, jolloin tekstiilinkierrätyksestä päävastuun otti Uuden kasvun yhdistys ry. Pauli Rantanen toimi sen puheenjohtajana 9.12.2009 asti. Yhdistys teki 1990-luvulla valtion rahoittamia kehitysapuprojekteja Ugandassa.lähde?

Rantasen keksintöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Taloudellinenlähde? (vähän puuta kuluttava) Sarajevo-keitin.
  • kolmannen sukupolven hiilletysuuni, joka mahdollistaa puun kasvunesteiden (kuten koivusokeri ja kasvistanolit) talteenotonlähde?.
  • aurinkoenergiaa käyttävä kodin käyttöveden puhdistuslaite
  • vedenkuljetusastiaselvennä
  • öljynimeytysmatto tekstiilijätteestä
  • erilaiset tekstiilikierrätystuotteet (valmistajia Suomessa muun muassa Dafecor Oy ja Jyka-tuote)lähde?.
  1. Pauli Rantasen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa hs.fi. Viitattu 29.2.2016.[vanhentunut linkki]
  2. Simonen, Katri: Pauli Rantasen tie jalokivistä lumppuihin. Helsingin Sanomat, 4.19.1994, s. 4. Näköislehti (maksullinen).
  3. Ojansivu, Merja: Syrjäytyneiden yhteisö jalostaa ja kierrättää hylkytavaraa Vihdissä. Entiset alkoholistit tekevät öljyntorjuntamattoja. Helsingin Sanomat, 15.11.1991, s. 5. Näköislehti (maksullinen).
  4. Rejtex Oy konkurssipesä tietopalvelu.ytj.fi. Viitattu 6.1.2025.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aalto, Kaj: Köyhien Pauli - Kierrättäjä Jumalan armosta. Osumakirjat. Hakapaino Oy Helsinki 1994.