Paquimé
Paquimé[1] (myös Casas Grandes, suom. suuret talot[2]) on muinainen intiaanien rakentama asutuskeskus, jonka rauniot ovat Pohjois-Meksikossa. Paquimé lienee ollut asuttuna noin 1200–1450 jaa.[3]
Sijainti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paquimé sijaitsee Pohjois-Meksikossa Chihuahuan luoteisosassa lähellä Yhdysvaltain New Mexicon etelärajaa Casas Grandesin viljavassa jokilaaksossa.[3] Se on Keidas-Amerikkana tunnetun esihistoriallisen kulttuurialueen eteläisimpiä keskuksia.[1]
Paquimé sijaitsee jokilaaksossa, jonka leveys on kolme kilometriä ja jossa viljavan maa-alan pituus on noin 20 kilometriä. Laaksossa on aavikkoa ja ruohoista puoliaavikkoa, joka kasvaa muun muassa agaavea. Muutaman kilometrin päässä Paquimésta on lähde, josta saa juomavettä. Joki antaa mahdollisuuden viljelyksien kastelemiseen, ja kasvukausi on pitkä. Kuuratonta aikaa on 225 päivää vuodessa, mutta kuivuudet ovat tavallisia. Joen valuma-alue on noin 16 600 km².[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laaksoon alkoi syntyä asutusta noin vuosina 1130–1300 jaa.[3] Paquimén rakentaminen alkoi 1200-luvulla.[4] Ensimmäisten kaivausten jälkeen Paquimén kukoistus ajoitettiin vuosiin 1060–1340, mutta uudemmat tutkimukset ovat siirtäneet ajoituksen vuosiin 1300–1450. Sen katsotaan edustaneen esihistoriallisen mogollón-kulttuurin eteläisintä haaraa.[1] Paquimén eli Casas Grandesin kulttuurilla on kuitenkin pohjoisemmista mogollón-asutuksista poikkeavia piirteitä.[5] Chihuahuan–Casas Grandesin esihistoriallista perinnettä on tutkittu melko vähän.[3]
Strategisen sijaintinsa ansiosta Paquimé kehittyi suurkaupungiksi ja kaukokaupan keskukseksi.[5] Se oli Meksikon ylängön ja Lounais-Yhdysvalloissa vallinneen pueblo-kulttuurin välisen 5 600 kilometriä pitkän kauppareitin keskeinen etappi. Aiemmin arveltiin Paquimén kaukokaupan olleen tolteekkien hallinnassa, mutta tätä ei enää pidetä uskottavana. Kaupungista ei ole viitteitä Mesoamerikan suurvalloille alistumisesta, ja sen kukoistuskausi ajoittuu Tulan kukistumisen ja Tenochtitlánin suurvalta-ajan väliin.[1]
Paquimén tyyppisiä, pienempiä asutuskeskuksia on löydetty satoja, ja niitä saattoi olla jopa tuhansia. Pienemmissä keskuksissa oli monia Paquimén arkkitehtuurin piirteitä, kuten pallokentät. Paquimén on katsottu hallinneen muita pienempiä paikkoja valtiomaisesti alikeskusten kautta.[6] Asutuskeskukset näyttävät keskittyvän 15–20 km:n säteelle Paquimésta. Tällä alueella on myös samantapaisia kulttirakennuksia, joita ei juurikaan ole löydetty kauempana. Joidenkin mielestä tämä tarkoittaa sitä, että Paquimén valta olisi uluttunut vain tälle ydinalueelle. Toiset ovat väittäneet valtakunnan olleen jopa 200 000 km² laajuinen.[7]
Espanjalaiset asettuivat Paquimén alueelle vuosien 1661–1662 tienoilla.[2] Suuret mogollón-keskukset oli hylätty kauan ennen sitä. Taantumisen syitä ei kunnolla.[1] Paquimé tuhoutui noin vuonna 1450. Tulipalojen jäljet viittaavat väkivaltaiseen loppuun.[5] Osa väestöstä saattoi siirtyä muille alueille, ja esimerkiksi Paquimén asukkaita on arveltu siirtyneen pueblojen maille, missä he oletettavasti sulautuivat zuñeihin. Suurin osa todennäköisesti jäi kotiseuduilleen. Pohjois-Meksikon alkuperäiskansat tarahumarat, ópatat ja cahitat saattavat polveutua Paquimén muinaisista asukkaista. Heidän tärkeimpiä elinkeinoja ovat viljely ja kalastus.[1] Espanjalaisten saapuessa Paquimén seutua asuttivat sumat, jotka olivat saapuneet alueelle idästä.[2]
Nykyään Paquimén arkeologinen kohde on Meksikon antropologian ja historian kansallisen instituutin valvoma muinaismuisto. Se hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintökohteeksi vuonna 1998.[2]
Kaupunki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paquimén ala oli suurimmillaan 375 000 m²,[8] josta rakennettua pinta-alaa 50 000 – 138 000 m².[9] Se oli Keidas-Amerikan suurimpia asutuskeskuksia.[1]
Arkkitehtuurissa on havaittavissa voimakas mesoamerikkalainen vaikutus.[5] Arkkitehtuuri muistuttaa varsinkin Länsi- ja Keski-Meksikolle ominaista tyyliä.[10] Ruuturakentaminen muistuttaa pueblojen rakenteita, mutta suoraan puebloihin ei Paquimé liittynyt, koska se rakennettiin vasta monien pueblojen romahduksen jälkeen. Rakennusten seinät olivat hyvin paksuja ja monien huoneiden ala suuri. Seinät lienee tehty kädellä savesta ja mudasta kerros kerrokselta päällekkäin tasoittamalla.[11]
Kaupungin keskustassa oli suuri rakennuskokonaisuus, jossa oli ainakin neljä kerrosta. Seinät on rakennettu kuivatusta savitiilestä ja sisäänkäynnit ovat Keidas-Amerikalle tyypillisiä T-kirjaimen muotoisia ovia. Paquiméssa T-muotoisia ovia on enemmän kuin missään muualla. Rakennuksessa oli juokseva vesi, useita lämmitysuuneja ja viljavarastoja, jotka muistuttavat Keski-Meksikon suuria kulhomaisia siiloja (cuezcomate).[1]
Suuren asuinrakennuksen ympärille oli rakennettu useita seremoniallisia rakennuksia julkista uskonnonharjoitusta varten.[1] Mesoamerikkalaiseen tyyliin ne on rakennettu porrastetuilla tasanteille.[5] Seremoniarakennusten muoodot ovat usein erikoisia, ja niiden käyttötarkoitusta voidaan vain arvailla. Kaupungin kahdella pallopelikentällä oli todennäköisesti uskonnollisia ulottuvuuksia.[1] Mesoamerikkalainen vaikutus näkyy myös kuvakummuissa,[10] jotka esittävät muun muassa lintua, jonka kaula on katkaistu, ja sulkakäärmettä.[11] Yhteenlaskumerkin muotoisen maakummun haarat osoittavat pääilmansuuntiin.[1]
Kuivuuden varalta kaupungissa oli vedenvarastointijärjestelmä ja jopa viemäreitä. Veden- ja maansäätelyjärjestelmää kutsutaan nykyään tricheras-nimellä, ja yksittäiset tricherasit ulottuivat Paquimessa ainakin 100 000 m² alalle.[12]
Läntisen Sierra Madren vuoriston rinteillä oli pienempiä asutuskeskuksia, jotka ilmeisesti olivat Paquimén vasalleja. Ne rakennettiin luoliin tai suojaisiin paikkoihin kallionjyrkänteille, ja niiden savitiiliarkkitehtuuri muistuttaa pueblojen ja hohokamien asumuksia.[1][5] Paquimé oli kuusi kertaa suurempi kuin toiseksi suurin löydetty kaupunki.[6]
Kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nassarius-kotilon kuorilla oli Paquimén kaupankäynnille suuri merkitys. ”Vesipyörän talona” (esp. Casa de la Noria) tunnetusta talosta on löydetty yli 4 miljoonaa kotilonkuorta, jotka oli tuotu kaupunkiin satojen kilometrien päästä Kalifornianlahdelta. Kaupungista on löydetty myös mesoamerikkalaisia pyriittipeilejä, emaloitua keramiikkaa ja turkoosia. Kaupungissa kasvatettiin alkuperältään trooppisia lintuja (Ara macao ja Ara militaris), joiden häkit valmistettiin kuivatusta savesta.[1] Papukaijoilla oli uskonnollinen merkitys uhrilahjoina.[5]
Paquimésta on löydetty kuparinsulattamisen jätettä, mikä osoittaa heidän tunteneen metallurgian.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- López Austin, Alfredo & López Luján, Leonardo: Mexico’s Indigenous Past. (Translated by Bernard R. Ortiz de Montellano.) Norman: University of Oklahoma Press, 2001. ISBN 9780806137230 Internet Archive Viitattu 23.10.2025. (englanniksi)
- Pauketat, Timothy R. & DiPaolo Loren, Diana (toim.): North American Archaeology. Malden, MA, USA: Oxford, UK: Carlton, Victoria, Australia: Blackwell, 2005. ISBN 0-631-23184-6 Internet Archive Viitattu 28.10.2025. (englanniksi)
- Talvitie, Jyrki K. & Ilmonen, Anneli (toim.): Sulkakäärme ja jaguaarijumala. Meksikon ja Guatemalan intiaanikulttuurit. Tampereen taidemuseon julkaisuja 73, 1997. ISBN 952-9549-42-3
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 López Austin & López Luján 2001, s. 38–43.
- 1 2 3 4 Casas Grandes Encyclopædia Britannica. 20.8.2012. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 28.10.2025. (englanniksi)
- 1 2 3 4 5 Pauketat & Loren 2005, s. 253.
- ↑ Pauketat & Loren 2005, s. 255, 257.
- 1 2 3 4 5 6 7 Velázquez Corichi, Gilda: ”Pohjois-Meksiko”. Teoksessa Sulkakäärme ja jaguaarijumala (1997, s. 82–86).
- 1 2 Pauketat & Loren 2005, s. 255.
- ↑ Pauketat & Loren 2005, s. 262.
- ↑ Pauketat & Loren 2005, s. 256.
- ↑ Pauketat & Loren 2005, s. 265.
- 1 2 Pauketat & Loren 2005, s. 261.
- 1 2 Pauketat & Loren 2005, s. 257.
- ↑ Pauketat & Loren 2005, s. 254.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]