Pakubuwono X

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pakubuwana X)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pakubuwono X (186620. helmikuuta 1939[1]) oli Surakartan sulttaanikunnan hallitsija vuodesta 1893 kuolemaansa saakka. Häntä pidetään usein Surakartan suurimpana hallitsijana.

Hallituskautensa aikana Pakubuwono X antoi määräykset muun muassa valtakunnan jaon selkeyttämisestä palatsin vaakunalla varustetuin valkoisin portein, koulun avaamisesta sukunsa lapsille, museon ja huvipuiston perustamisesta ja sähkövalojen asentamisesta kuninkaalliseen palatsiin eli kratoniin.[2]

Useimmista muista Surakartan hallitsijoista poiketen Pakubuwono X lihoi huomattavasti hallituskautensa aikana. Hänen kuoltuaan tapana oli, että hänen haudalleen tuotiin hovin puolesta tavallista enemmän uhrilahjoja.[3]

Perinteisestä uskomuksesta, jonka mukaan sulttaani oli myyttisen Nyai Roro Kidulin hahmon aviomies, luovuttiin Pakubuwono X:n noustessa valtaan. Tarinan mukaan Pakubuwono X oli kiipeämässä torniin meditoimaan ja kohtaamaan Nyai Roro Kidulin, mutta hänen jalkansa lipesi, jolloin näkymättömät kädet pelastivat hänet ja kuului huudahdus ”Adhuh, anakku nggèr!” (suom. voi, rakas lapseni!). Pakubuwono X tunnisti äänen Nyai Roro Kidulin ääneksi ja kysyi tältä tämän sanavalinnasta, jolloin kuului vastaus, että sulttaani olisi tästä lähin Nyai Roro Kidulin poika, ei aviomies.[4]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakubuwono X avioitui Yogyakartan sulttaanikunnan hallitsijan Hamenkubuwono VII:n tyttären kanssa.[3] Hänellä oli vuoteen 1929 mennessä 45 lasta[5], mutta vaimonsa kanssa hän sai vain yhden tyttären – kaikki muut olivat jalkavaimojen kanssa saatuja.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pemberton, John: On the Subject of "Java". Cornell University Press, 1994. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pemberton 1994, s. 124
  2. Pemberton 1994, s. 116
  3. a b Pemberton 1994, s. 114
  4. Pemberton 1994, s. 123
  5. Pemberton 1994, s. 117
  6. Pemberton 1994, s. 122

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Pakubuwono IX
Surakartan sulttaani
1893–1939
Seuraaja:
Pakubuwono XI