Siirry sisältöön

Paavin tiara

Wikipediasta
Paavali VI:n tiara

Paavin tiara, joskus myös Kolmitiara (lat. Triregnum)[1][2], on paavin kruunu ja yksi paavillisista tunnusmerkeistä. Paavillisia tiaroja on ollut olemassa useita kappaleita keskiajalta alkaen. Jotkut paavit ovat kierrättäneet edeltäjiensä tiaroja kun taas jotkut ovat käyttäneet omiaan.[3]

Tiaran historia on osittain tuntematon, mutta paavi Gregorius I:n (virassa 590–604) tiedetään käyttäneen muodoltaan nykyistä tiaraa muistuttavaa päähinettä. Tämä malli oli vielä yksinkertainen tiara. Toinen tiara lisättiin päähineeseen paavi Bonifatius VIII:n virkakauden (1294–1303) aikana.

Kirkollisista maalauksista tiedetään paavi Klemens V:n (virassa 1305–1314) käyttäneen nykyisen mallista kolmikerrallista tiaraa.

Perinteisesti paavi on käyttänyt tiaraa kruunajaisissaan ja ei-kirkollisissa juhlamenoissa.[3] Paavi Paavali VI (1963–1978) on toistaiseksi viimeinen kolminkertaisella tiaralla kruunattu paavi.[4] Paavali VI oli saanut uuden tiaransa lahjoituksena ja kruunajaisten jälkeen hän määräsi tiaransa myytäväksi ja saadut rahat annettavaksi hyväntekeväisyyteen. Kyseinen tiara on nykyään näytillä Perisynnittömän sikiämisen kansallispyhäkköbasilikassa Washingtonissa.[5][6] Hänen mukaansa tiara ei ollut sopiva päähine kirkon johtajalle.[1]

Nykyään tiara esiintyy mm. Vatikaanin vaakunassa, lipussa ja sinetissä.[7]

  1. a b Pattenden, Miles: Whatever happened to the papal tiara? Catholic Herald. 29.12.2024. Viitattu 27.5.2025. (englanniksi)
  2. Coppa, Frank J.: Politics and the Papacy in the Modern World, s. 1. ABC-CLIO, 30.6.2008. ISBN 978-0-313-08048-7 Teoksen verkkoversio Viitattu 27.5.2025. (englanniksi)
  3. a b Triregnum | History, Pope, Crown, Meaning, Tiara, & Facts Encyclopædia Britannica. 16.5.2025. Viitattu 27.5.2025. (englanniksi)
  4. Povoledo, Elisabetta: Until 60 Years Ago, New Popes Were Crowned The New York Times. 18.5.2025. Viitattu 27.5.2025. (englanniksi)
  5. A Brief History of the Papal Tiara National Shrine of the Immaculate Conception. 11.2.2025. Viitattu 27.5.2025. (englanniksi)
  6. For Popes (current and future), Saturday’s coronation a remembrance of things past Crux. 7.5.2023. Viitattu 27.5.2025. (englanniksi)
  7. STATE OF VATICAN CITY: Flag, Coat of Arms and Seal vatican.va. 2025. Viitattu 27.5.2025. (englanniksi)
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.