Pystyuuni
Pystyuuni on tiilestä muurattu varaava tulisija. Uunissa on ruotsalaisten noin vuonna 1800 kehittämä sisussysteemi, jossa palokaasut nousevat ylös ja laskevat uunin sivuja alas poistuen piippuun alareunasta. Pystyuuni on melko taloudellinen uuni, sillä se pystyy sitomaan noin 80 % puun sisältämästä energiasta (alempi lämpöarvo)lähde?.
Peltikuorista lieriömäistä pystyuunia kutsutaan pönttöuuniksi[1] Myös pystykaakeliuuni on sisärakenteeltaan kuten pystyuuni.
Lämmitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pystyuunia voidaan lämmittää korkeintaan kaksi kertaa päivässä, panoksen ollessa 5–10 kg kuivaa puuta. Uuni alkaa luovuttaa lämpöä 1–3 tuntia lämmityksen aloituksesta ja jatkaa lämmönluovutusta uunin massasta ja rakenteesta riippuen 15–48 tuntia lämmityksestä.
Vanhoissa pystyuuneissa ei ole useinkaan arinaa, ja siksi uuniin jää varsinaisen palotapahtuman jälkeen isoja kekäleitä. Ongelmaa voi vähentää lisäämällä 2–5 cm:n korkuisen irtoarinan uunin sisään tulipesän pohjan yläpuolelle.
Pönttöuuni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pönttöuuni on perinteinen varaava tulisija, joka on muurattu lieriömäisen peltikuoren sisään. Pönttöuuni yleistyi suomessa 1900 -luvun alkupuolelta kaakeliuunia halvempana ja nopeammin pystytettävänä vaihtoehtona.[2] Rakenteensa johdosta pönttöuuni tunnetaan myös peltikuoriuunina.[3] Perinteisesti pönttöuunissa poltetaan puuta, mutta niitä on myös muutettu sähkövastuksella lämpiäviksi.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kotimaisten kielten keskus kielitoimistonsanakirja.fi. Viitattu 20.10.2019.
- ↑ a b Tulisijat korjauskortisto (PDF) Museovirasto
- ↑ Uunitieto (Arkistoitu – Internet Archive) Uuninmuuraaja Jaakko Moilanen