Oulaisten Liikenne

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oulaisten Liikenne Oy on vuonna 1953[1] perustettu linja-autokonserni, jonka kotipaikka on Oulainen.

Yritys harjoittaa tilausajotoimintaa sekä linja-liikennettä koko Pohjois-Pohjanmaan alueella, joten yritys on Pohjois-Pohjanmaan suurin bussiyritys. Lisäksi Käkelän Liikenne harjoittaa Raahen paikallisliikennettä.

Matka-Rasti on Oulaisten Liikenne Oy:n matkatoimisto. Yrityksellä on noin 100 linja-autoa ja 150 työntekijää. Yritys on saanut seitsemäntenä linja-autoyhtiönä Suomessa ympäristösertifikaatin. Oulaisten Liikenne Oy:n toimitusjohtaja oli 1992-2017 Samuli Pirttijärvi. 18. syyskuuta 2017 toimitusjohtajana aloitti Timo Kivelä. [2]

Käkelän Liikenteen toimitilat Raahessa tuhoutuivat tulipalossa heinäkuun puolivälissä 2017. [3]

Toimipisteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konserniin kuuluvat yhtiöt:

  • Oulaisten Liikenne Oy (emoyhtiö)
  • J. E. Klemetti Oy (Ylivieska)
  • Käkelän Liikenne (Raahe)
  • K. Hollanti Oy (Pyhäsalmi)
  • Karhun Liikenne Oy (Paavola)
  • Kamusen Liikenne Oy (Kalajoki)
  • Matka-Rasti (Kalajoki ja Ylivieska)

Lisäksi toimintaa Haapavedellä ja Kärsämäellä.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konsernin muodostavien yrityksien historia alkaa vuodesta 1936, jolloin Joonas Pirttijärvi aloitti liikennöinnin. Samana vuonna Toivo Käkelä myös aloitti linjalla RaaheVihanti–Karhukangas. Vuonna 1938 Johan Emil Klemetti starttasi ensimmäisen linjurinsa välillä YlivieskaHaapajärvi. J. E. Klemetti Oy on Oulaisten Liikenne-yhtymän vanhin sisar. Toivo Konttila Kärsämäeltä on myös yksi yritykseen kuuluvista sisarista. Nimi on kuitenkin jäänyt pois, sillä yhtiö myytiin Oulaisten Liikenteelle vuonna 1989. Syksyllä 2007 yhtiö laajeni ostamalla Karhun Liikenne Oy:n ja keväällä 2008 automäärä nousi 102 linja-autoon, kun Oulaisten Liikenne-konserni osti kalajokisen Kamusen Liikenne Oy:n. Yhtiön linja-autot tunnetaan puna-mustavalkoisesta värityksestä. Linja-autoja löytyy niin tilausajoon, koulukuljetuksiin kuin palvelukuljetuksiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]