Osmanien valtakunnan maalaki (1858)
Osmanien valtakunnan maalaki vuodelta 1858 oli Tanzimat-kauden uudistusohjelmaan kuulunut laki maanomistuksesta. Laissa maat luokiteltiin viiteen ryhmään: yksityinen maa (arabiaksi milk), uskonnolliseen käyttöön tarkoitettu maa (waqf) ja kolme erilaista valtion maaomaisuuden muotoa (miri, matruk, mawat). Uudistuksen tarkoituksena oli valtion aseman vahvistaminen ja verotulojen lisäys. Uusi laki edellytti maiden rekisteröintiä, mitä fellahit välttelivät, koska siihen liittyi epäilyttäviä piirteitä, kuten uhka verojen noususta ja uhka asepalvelukseen joutumisesta.[1]
Osmanien hallitsemassa Palestiinassa maalaki mahdollisti alijan alkamisen. Maita rekisteröitiin kyläpäälliköille ja ylimyksille, jotka eivät olleet viljelijöitä, ja he myivät maita uusille omistajille. Viljelijöitä ja heidän perheitään häädettiin kodeistaan ja alueilta, joilla heidän sukunsa oli asunut kauan. Mandaatin aikana omistajiksi kirjattiin myös brittejä, joilta maat siirtyivät Israelin valtiolle vuonna 1948.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Ottoman Land Registration Law as a Contributing Factor in the Israeli-Arab Conflict beki.org. 2003. Viitattu 3.11.2023.
- ↑ Abu-Lughod, Ibrahim (toim.): The Transformation of Palestine, s. 123–124. Evanston: Northwestern University Press, 1971. ISBN 0-8101-0345-1. Teoksen verkkoversio.