Oskar Starck
Oskar Ludvig Starck (ven. Оскар Викторович Старк, Oskar Viktorovitš Stark; 29. toukokuuta 1846 – 13. marraskuuta 1928 Helsinki)[1] oli suomalaissyntyinen Venäjän keisarillisen laivaston amiraali. Hän toimi Venäjän Tyynenmeren-laivaston ja Port Arthurin sotasataman komentajana Venäjän–Japanin sodan puhjetessa vuonna 1904.
Elämänvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oskar Starckin vanhemmat olivat kapteeni Fredrik Viktor Ludvig Starck ja Maria Augusta Standertskjöld.[1] Hän kuului äitinsä puolelta Standertskjöldin aatelissukuun ja hänen enonsa oli kenraaliluutnantti Carl August Standertskjöld.[2] Starck kävi vuosina 1861–1866 Pietarin merikadettikoulun, ja valmistuttuaan hän sai midshipmanin sotilasarvon. Hänet ylennettiin 1870 luutnantiksi ja siirrettiin 1871 Siperian laivastoon Tyynellemerelle. Starck oli vuosina 1875–1877 kuunari Vostokin, 1879–1886 tykkivene Gornostain ja 1886–1889 tykkivene Sivutšin päällikkönä. Hänet ylennettiin kapteeniluutnantiksi 1880, 2. luokan kapteeniksi 1885 ja 1. luokan kapteeniksi 1889. Toimittuaan 1890–1891 Vladivostokin sataman komendantin apulaisena hän oli 1891–1892 panssariristeilijä Vladimir Monomahin sekä 1893–1896 panssaripatterilaiva Pervenetsin päällikkönä.[1]
Starck sai vuonna 1896 ylennyksen kontra-amiraaliksi, ja vuonna 1898 hänet nimitettiin Tyynenmeren eskaaderin nuoremmaksi lippumieheksi sekä Port Arthurin sataman ja linnoituksen komendantiksi. Lokakuussa 1902 hänet nimitettiin Tyynenmeren eskaaderin päälliköksi ja saman vuoden joulukuussa hänet ylennettiin vara-amiraaliksi.[1] Sota Japania vastaan käynnistyi yöllä 8. helmikuuta 1904 Japanin yllätyshyökkäyksellä Port Arthuriin, jossa japanilaiset vahingoittivat kolmea venäläistä sotalaivaa. Venäläisten sanottiin olleen täysin varautumattomia hyökkäykseen, mutta Starck kiisti syytökset ja väitti olleensa valmistautunut. Japanilaisten iskujen jatkuessa Starck korvattiin nopeasti amiraali Stepan Makarovilla, joka otti Tyynenmeren laivaston komentoonsa saavuttuaan Port Arthuriin.[3] Starck erosi 14. maaliskuuta 1904 virallisesti sairauden vuoksi.[1]
Starck ei enää tämän jälkeen toiminut komentajantehtävissä, mutta hänet nimitettiin vuonna 1907 Obuhovin teräsvalimon hallituksen puheenjohtajaksi ja 1908 Ižoran työpajojen hallituksen puheenjohtajaksi. Erotessaan laivaston palveluksesta vuonna 1908 hän sai ylennyksen amiraaliksi.[1] Venäjän sisällissodan aikana iäkäs Starck liittyi nimellisesti Venäjän valkoiseen armeijaan Etelä-Venäjällä. Hän pakeni Venäjältä sodan lopussa syksyllä 1920 ja vietti jonkin aikaa Jugoslaviassa ennen paluutaan synnyinmaahansa Suomeen.[4] Viimeiset vuotensa hän vietti Helsingissä.[1]
Starckin puoliso oli vuodesta 1874 Maria Vereštšagin. Heille syntyi yksi tytär ja neljä poikaa, joista kolme palveli upseereina Venäjän laivastossa. Yksi pojista oli 1. luokan kapteeni (kommodori) Alexander Starck.[1]
Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Starckin mukaan on nimetty eräitä maantieteellisiä kohteita Japaninmerellä, kuten Vladivostokin kaupunkiin kuuluvien Venäläisen saaren ja Popovinsaaren välissä kulkeva Starkinsalmi (Proliv Starka).[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h Starck, Oskar Ludvig Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ Standertskjöld nr 2126 Adelsvapen-Wiki (ruotsiksi) Viitattu 24.9.2019.
- ↑ Frank Jacob: The Russo-Japanese War and its Shaping of the Twentieth Century, s. 37–38. Routledge 2018. Google Books (englanniksi)
- ↑ Mirko Harjula: "Ryssänupseerit" – Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914–1956, s. 384, 389. Books on Demand (omakustanne), Helsinki 2013. Google Books
- ↑ Пролив Старка (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi) Ostrov Popova. Viitattu 25.9.2019.